Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
Sofia Belórf on jättänyt Dubain taakseen.
Instagram-päivityksissään Sofia kertoo matkustaneensa Emiratesin lennolla Dubaista Marokon Casablancaan. Lentokoneessa otetun kuvan yhteydessä hän kirjoitti englanniksi ”time to go”, mikä tarkoittaa vapaasti suomennettuna, että on aika lähteä.
Instagramin videotarinoissa näkyi Emiratesin businessluokan istuinpaikka. Sofian Chanel-käsilaukku oli asetettu siististi istuimen jalkatilaan.
Lähes yhdeksän tuntia kestäneen lennon aikana aikaa riitti myös koneessa liikkumiseen. Sofia julkaisi esimerkiksi kuvan lentokoneen lounge-baarista, jossa oli tarjolla monenlaisia juomia ja pientä syötävää.
Lähtö Dubaista sujui siis Sofialle tyylille uskollisesti: businessluokassa ja designerlaukku mukana.
Yksi päivityksistä erottui kuitenkin muista, sillä siinä oli poikkeuksellisen tunteellinen sävy.
Kuvassa Sofia istuu businessluokan paikallaan nauttimassa ateriaa ja seuraa samalla koneen viihdejärjestelmästä viime joulukuussa ensi-iltansa saanutta elokuvaa Kotiapulainen.
– Pahoittelut muille lähellä istuville matkustajille. Itken jatkuvasti samalla kun katson Kotiapulaista. Olen hieman herkistynyt tällä hetkellä, Sofia kirjoitti vapaasti suomennettuna avaamatta tarkemmin, mistä herkistyminen johtuu.
Matka ei ilmeisesti päättynyt Casablancaan. Sofian päivityksistä voi päätellä, että seuraava etappi suuntautui kohti Espanjaa. Lopulliseksi määränpääksi näyttäisi muodostuvan Marbella, jonka hän merkitsi Instagram-videotarinaansa.
Sofia on asunut Arabiemiraateissa jo useiden vuosien ajan. Hän seurustelee niin sanottuna rillimiljonäärinä tunnetun kumppaninsa kanssa, mutta päivityksissä ei käynyt ilmi, matkustiko mies hänen kanssaan tällä kertaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta