johanna_tukiainen_koiraJohanna Tukiainen on hehkuttanut jo pitkään yhteistyötään Tauski Peltosen kanssa niin Facebookissa, Seiskan blogissa kuin Glamour Doll’s -sivuillaan.
– Tauski Peltonen soitti minulle ja sanoi hyvin, että ”hemmetti soikoon, Suomen tunnetuin seksipommi ja glamourprinsessa ei todellakaan ala yksinään kotona oleskelemaan, töitä pitää kyllä riittää!!!” Hän on myös tehnyt minulle uuden biisin, joka pitää saada vaan purkkiin studioilla. Kyseistä miestä en henkilökohtaisesti tunne, olemme tehneet vain yhteistyötä jonkin verran ja hän myy minulle keikkaa. (Doll’s diary)
Tauski on vihdoin kommentoinut väitettä, eikä hänen mukaansa kyseessä ole aivan sellainen yhteistyö, kuin Tuksu antaa olettaa.
– En ole tekemässä mitään kappaletta Johanna Tukiaiselle. Mitään biisiä ei edes ole valmiina, hän kertoo.
Jossain vaiheessa Johanna oli pyytänyt Tauskia tekemään itselleen musiikkia. Peltonen kertoo lähettäneensä hänelle tekstinraakileen, joka kertoi kaverista nimeltä Teijo. Nimi muuttui matkan varrella Artoksi.
– Alun perin teksti oli tehty Aarne Tenkaselle, joka ei koskaan tekstiä ole käyttänyt. Tämä spekulaatio biisistä saa loppua tähän.524px-Tauski