Tauski: En ole tekemässä musiikkia Tukiaiselle!
Johanna Tukiainen on hehkuttanut jo pitkään yhteistyötään Tauski Peltosen kanssa niin Facebookissa, Seiskan blogissa kuin Glamour Doll’s -sivuillaan.
– Tauski Peltonen soitti minulle ja sanoi hyvin, että ”hemmetti soikoon, Suomen tunnetuin seksipommi ja glamourprinsessa ei todellakaan ala yksinään kotona oleskelemaan, töitä pitää kyllä riittää!!!” Hän on myös tehnyt minulle uuden biisin, joka pitää saada vaan purkkiin studioilla. Kyseistä miestä en henkilökohtaisesti tunne, olemme tehneet vain yhteistyötä jonkin verran ja hän myy minulle keikkaa. (Doll’s diary)
Tauski on vihdoin kommentoinut väitettä, eikä hänen mukaansa kyseessä ole aivan sellainen yhteistyö, kuin Tuksu antaa olettaa.
– En ole tekemässä mitään kappaletta Johanna Tukiaiselle. Mitään biisiä ei edes ole valmiina, hän kertoo.
Jossain vaiheessa Johanna oli pyytänyt Tauskia tekemään itselleen musiikkia. Peltonen kertoo lähettäneensä hänelle tekstinraakileen, joka kertoi kaverista nimeltä Teijo. Nimi muuttui matkan varrella Artoksi.
– Alun perin teksti oli tehty Aarne Tenkaselle, joka ei koskaan tekstiä ole käyttänyt. Tämä spekulaatio biisistä saa loppua tähän.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Beckhamien kriisi syvenee – Brooklyn Beckham värväsi asianajajan
- Huh mikä muodonmuutos! Beata Leppilampea verrataan huippumalliin
- Kasinorakastajan blogi: Suomen lisenssissä riittää syitä huoleen
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – Yhteinen loma Italiassa?
- Koivujen riita jatkuu – Helena Koivu valittaa tuomiostaan
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Shirly Karvisen ökylomalla järkyttävä yllätys
- Beckhamien kriisi syvenee – Brooklyn Beckham värväsi asianajajan
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – Yhteinen loma Italiassa?
- Joel Harkimon uusi kuva saa kuolan valumaan – Äiti puuttui tiukoin sanoin
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu