Vanhemmilla todellakin on suosikkilapsi – näin saat selville, kuka hän on
Sosiologit haastattelivat tuoreessa tutkimuksessa 384 pariskuntaa, joiden perheeseen kuuluu useita lapsia. Tutkimuksessa selvisi mielenkiintoinen asia vanhempien suosikeista.
Jos perheessä on useita lapsia, vanhempien täytyy jakaa rakkautta ja hellyyttä kaikkien kesken. Tällaisissa perheissä eläneet ovat saattaneet huomata, että vanhempien huomio ei välttämättä ole tasapainossa kaikkien sisarusten kesken.
Esimerkiksi pikkusiskosta on saattanut tuntua, että veli saa päivällisen jälkeen lisäherkkua. Veli puolestaan on voinut kokea, että siskon syntymäpäiväjuhliin panostettiin enemmän.
On pitkään spekuloitu, että vanhemmilla olisi lempilapsi. Nyt väite on todistettu oikeaksi. Sosiologit tarkastelivat tutkimukseen osallistuneiden perheiden sisarusten saamaa kohtelua.
Tutkimuksessa havaittiin, että lasten syntymäjärjestyksellä on suuri merkitys. Vanhemmat sisarukset tunsivat saaneensa parempaa kohtelua vanhemmiltaan, kun puolestaan nuoremmat sisarukset kokivat, että heitä kohtaan oltiin tiukempia kasvatuksessa.
Tutkimukseen osallistuneista äideistä 74 % ja isistä 70 % myönsivät, että yksi lapsista saa paremmin huomiota kuin toinen.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”