Tukiainen kutsuttiin kylään – puri naista kasvoihin!
Kahden pariskunnan illanvietto muuttui kaaokseksi kun kylään kutsuttu Johanna Tukiainen riehaantui ja ryhtyi väkivaltaiseksi.
Viime perjantaina vantaalaisessa yksityisasunnossa vietti iltaansa kaksi pariskuntaa. Johanna Tukiaisen tunteva mies ajatteli kutsua myös Tukiaisen illanviettoon. Johanna saapuikin paikalle, ja oli jo ovesta tullessaan nimettömänä pysyttelevän naisen mukaan huomattavassa humalassa. Tukiainen parkkeerasi tietokoneen ääreen ja ryhtyi soittamaan YouTubesta musiikkia samalla viiniä juoden. Kun Johannan omat juomat loppuivat, hän ryhtyi vaatimaan kovaan ääneen lisää alkoholia. Äänensävystä johtuen Johannalle ei enää tarjoiltu viiniä, jolloin Tukiainen raivostui ja ryhtyi nimittelemään muita paikalla olijoita.
Tapahtumat etenivät kaaokseksi ja lopulta fyysiseksi tappeluksi, jonka tuoksinassa Tukiainen mm. löi nyrkillä asunnossa ollutta naista kasvoihin, niin että tämän huuli halkesi, sekä puri tätä poskeen. Riehuvaa Tukiaista kehotettiin poistumaan asunnosta, mutta hän ei siihen suostunut. Lopulta raivoisa Tukiainen saatiin rappukäytävään ja paikalle kutsutut poliisit rauhoittivat tilanteen.
Kasvoihinsa ruhjeita saanut nainen on tehnyt Tukiaisesta rikosilmoituksen, ja vaatii myös lähestymiskieltoa.
Tapahtumista kertonut lähde haluaa pysytellä nimettömänä, ja sanoo ettei enää koskaan halua olla missään tekemisissä Johanna Tukiaisen kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”