Hymy: Johanna Tukiainen sai häädön poliisivoimin!
Kuten Metropoli on uutisoinut, Johanna Tukiaisen isä Markku Tukiainen on viime aikoina julkisesti uhannut häätää Johannan Jollaksen talosta jos tyttären elintavat eivät muutu. Ilmeisesti muutosta ei ole ollut havaittavissa, sillä tänään isä Tukiainen toteutti uhkauksensa ja tilasi poliisit paikalle avustamaan häädössä.
Tukiaisen siskosten isä on ollut huolissaan erityisesti Johannan viimeaikoina yhä pahemmaksi äityneestä sekavasta käytöksestä. Johanna vastasi samalla tavoin julkisesti sanomalla isänsä olevan psykoosissa oleva entinen alkoholisti ja peliogelmainen. Isä Markku puolestaan antoi Johannalle pari päivää aikaa viedä tavaransa Jollaksesta ja palauttaa avaimet tai hänet häädettäisiin asunnosta. Hymy kertoi tänään että Markku oli toteuttanut uhkauksensa ja soittanut poliisit apuun häätötoimenpiteisiin.
Hymyn mukaan poliisi oli soittanut ovikelloa puolen päivän jälkeen, jolloin joku oli vastannut heille että Johanna ei ole paikalla. Poliisit olivat kuitenkin vaatineet päästä sisään ja olivat viipyneet sisällä noin 20 minuuttia. Kävi ilmi, että Johanna oli kuitenkin sisällä asunnossa, ja hän poistui paikalle tilatulla taksilla. Ei ole tiedossa minne taksi suuntasi.
Johannan isä oli vielä todennut Hymyn paparazzille olevansa helpottunut ja sarjoittavansa asunnon lukot uudelleen. Hymyn mukaan Johanna ei ole edes ollut kirjoilla Jollaksen-kodissa, vaikka on siellä vuosikaudet asustellut.
Lue totuus Johanna Tukiaisesta ja hänen kohuperheestään, osta Koko kansan Johanna – Paljastuksia kulissien takaa TÄÄLTÄ!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”