Eilen hinattiin tulos 2/3 Hibernianin kustannuksella, tänään korjaillaan yksi huti täydelliseksi suorittamiseksi. Perjantai ei tällä kertaa tarjoa isoa pelikasaa, mutta nastoja kohteita on löydettävissä, kun ottaa silmän käteen ja pistää käden konehuoneeseen.
Gillingham kohtaa tänään Englannin Ykkösliigassa sarjakakkosen Wolvesin. Gillingham on osannut viime aikoina maalinteon; joukkue on venytellyt vastustajan reppua neljässä viimeisimmässä sarjamatsissa yhteensä seitsemän kertaa. Ongelma onkin se, että oma pää ei pysy puhtaana edes antibiootilla. Myös Wolves on tehtaillut neljässä viimeisimmässä pyllymyräkässä seitsemän täysosumaa. Joukkue ei häviä helpolla, mutta omiin on mennyt viimeisissä viidessä ottelussa yhteensä seitsemän maalia, mikä ei sinällään sarjakakkosta mairittele. Kokoonpanot näyttävät olevan sillä mallilla, että voimme odottaa tänään molempien joukkueiden pyssyttävän vähintään yhden maalin.
Sitten Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien liigaan, jossa todella tiedetään kuinka kädet nostetaan ilmaan maalin merkiksi. Betsafen kertoimet ovat jo ehtineet valahdella alas, mutta kun kokoonpanouutiset, 4-5 maalia per peli keskenään kikkailevien joukkueiden pelityylit sekä etenkin Dubai CSC:n puolustuspään ongelmat kertovat omaa karua kieltään uusista maaliraiskauksista, joudun ottamaan lapulle mukaan muutaman over-hässäkän.
Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että vaikka SM-liigaseuralta puuttuisi kolme parasta kenttää mummolakäyntien takia, ei mikään asia tai veto ole suomalaisessa jääkiekossa kirkossa kuulutettu. Joudun kuitenkin tänään ottamaan kantaa Pelicansin heikkoon sirklailuun sekä Petteri Nummelinin, Ilkka Mikkolan ja Lauri Tukosen paluuseen Lukko-vahvuuteen. Pelicans voitti SaiPan edellisessä kohtaamisessaan, mutta kyseessä lienee enemmänkin SaiPan perinteinen loppukauden halvaus kuin lahtelaisten ylivoima. Lukon otteet ovat olleet suhteellisen mukiinmeneviä ja vaikka muutama tiupa-Tommi rivistä vielä puuttuukin, olen valmis nappaamaan Lukkoa lapulle.
Tänään isketään kokonaisuudessaan näin:
Englannin Ykkösliiga: Gillingham-Wolverhampton, molemmat joukkueet tekevät maalin
Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien liiga: Al Nasr-Dubai CSC, yli 2,5 maalia
Al Ain-Al Wasl, yli 2,5 maalia
Lukko
Lisää Left Footin vinkkejä ja kilpailuja löydät miehen Facebook-sivulta!