Tervehdys lukijat! Kirjoitin edellisessä blogissani sosiaalisen median tuomista paineista ja siitä miten some imaisee ihmisen mukaansa. Ihmiset pitävät tänä päivänä paljon yhteyksiä sosiaalisessa mediassa. On paljon ihmisiä, jotka ovat voineet olla Facebookissa ystäviä vuosikausia tapaamatta koskaan saatikka olisivat puhuneet ääneen toisilleen.

Itse olen ihminen, joka haluaa olla läsnä ja tavattavissa. Suuren perheen äitinä olen pitänyt tärkeänä antaa lapsilleni yhteistä aikaa yhdessä perheen kesken ja välillä olemme viettäneet hotelliyön kahdestaan.

Poikani Hugo oli onnettomuudessa viime keväänä. Hän kaatui mopolla pahasti. Sillä seurauksella, että jalka meni poikki pahasti reiden kasvulevystä. Samoin käsi. Hän oli kuusi viikkoa pyörätuolissa ja käsi paketissa. Jalka odottaa vieläkin operaatiota.

Koitin äitinä miettiä, mikä saisi nuoren miehen mielen paremmaksi. Kysyin onko joku toive, kun saat kipsin ja pääset pyörätuolista pois. Vastaus tuli kuin tykin suusta: ”Voidaanko mennä viettämään äiti-poika-aikaa hotelliin?” Menimme viettämään pikkujouluja Scandic Simonkenttään. Vietimme kivan viikonlopun yhdessä. Joskus elämässä tarvitsee pikku porkkanoita, jotta jaksaa tallustaa eteenäpäin.

Scandic Simonkentästä on tullut vuosien saatosta traditio perheellemme. Simonkentässä olen viettänyt monet omat synttärini, parisuhde laatuaikaa sekä äiti-lapsi-aikaa, pikkujouluja ja perinteeksi on muodostunut uusi vuosi, kuten tänäkin vuonna. On ollut mahtavat näkymät hotellin parvekkeelta katsella ilotulituksia, istua valmiiseen ruokapöytään nauttimaan talon herkullisista antimista. Nyt korona-aikana hotelliviikonloput ja pikku arjen irtiotot käyvät mukavasti, matkustamatta sen pidemmälle.

Elämä on tänään!

Aiheet