Ensimmäiset mallikuvaukseni 17-vuotiaana – kuvat!

Minun pikkuveljeni löysi omista muuttolaatikoistaan hänelle eksyneen cd-levyn. Yllätykseksi sieltä paljastui minun 17-vuotiaana otetut mallikuvat.
Hassua miten sitä vuosien päästä voi löytää jotain, mitä ei edes muistanut olevan. Nämä olisi pitänyt ehdottomasti ottaa talteen ja moni muukin jo ajat sitten. Niin paljon on kadonneita kuvia vuosien varrelta.
Vanhat kuvat saa ihan uuden eri merkityksen, kun saa lapsen. Nyt kuvia voi katsoa sillä silmällä mitä Joanna perii äidiltään, entä isältään? Ja kuvat vanhemmista ovat tärkeitä lapselle vuosienkin päästä.
Olin itse pitkään todella todella laiha. Nykypäivänä sitä on lähes vaikea kuvitella, mutta niin vain oli.
Siksi Joannakin on niin pieni ja siro nyt ja tulee varmasti saamaan minun erittäin hoikan rakenteen nuoruuteen. Äiti pitää sitten huolen, että itsestään pidetään huolta kunnolla 🙂 (älä tee niinkuin minä tein vaan tee niinkuin minä sanon 😂)
Näyttääköhän Joanna minulta, kun hän kasvaa? Nämä on niin jänniä juttuja. Vieläkin olen joka päivä ihmeissäni, kuinka minä sain jotain niin ihanaa kuin hänet ❤️
Muistaakseni päädyin valokuvamalliksi aikoinaan, koska halusin osallistua johonkin netissä järjestettyyn kilpailuun, missä äänestäjät saivat äänestää kauneimpia kuvia. Olin voittajien joukossa.
Yhdet mallikuvaukset sitten poiki toiset ja kuvat alkoivat saavuttaa suosiota netissä. Olin kuumaa kamaa Irc-galleriassa 😅. Siitä se sitten lähti ja päädyinkin jopa Seiskan tähtitytöksi. Olen käynyt lukuisilla eri kuvaajilla vuosien saatossa ja valitettavasti lähes mitään niistä kuvista minulla ei enää ole. Tässäpä siis arkistojen aarteita.









- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn