Aarni Mikkola tietää, miltä tuntuu riisuutua koko Suomen edessä – avautuu rehellisesti kokemuksistaan!
Drag-artisti Aarni Mikkola on viimeisen vuoden aikana kokenut paljon. Ensin hän voitti Suurin pudottaja -kilpailun, ja sen jälkeen hän lensi Karibialle Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksiin.
Molemmissa ohjelmissa Mikkola on esiintynyt vähäpukeisena koko Suomen edessä. Suurimmassa pudottajassa Mikkola myös punnittiin useita kertoja telkkarissa. Miltä tuntuu laittaa itsensä tällä tavalla arvostelun kohteeksi?
– Totta kai se jännitti aluksi, kun lähdin mukaan Suurimpaan pudottajaan. Mutta aika pian sen unohti, että lopputuloksen tulee näkemään koko kansa. Meillä oli sen verran hyvä kuvaustiimi, että pystyin olemaan täysin rennosti, Mikkola kertoo Metropolille Fressin tapahtumassa.
– Ympäriltä ei tullut minkäänlaisia paineita, hän täsmentää.
Suurimman pudottajan tuoma elämäntapamuutos on ollut merkittävä asia Mikkolalle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

– Olin suunnitellut muutosta jo pitkään, joten elämäntaparemontti tuli hyvin luontaisesti minulta. Oli mahtavaa saada tarjottimella kaikki mahdolliset opit, mitä tällaiseen muutokseen tarvitsee. Olen kokemuksesta hyvin kiitollinen, Mikkola iloitsee.
Elämäntapamuutos on jäänyt pysyväksi osaksi Mikkolan arkea.
– Kun lähdetään elämäntapamuutokseen, se on jokapäiväinen valinta ottaa sen asenteen, että elät uutta elämää ja elät terveellisempää elämää, Mikkola kuvailee.
– Tavoitteena oli löytää liikunnan ilo, ja sen minä toden totta löysin, hän hymyilee.
Lue myös:
IL: Aarni Mikkola vastaa saamaansa kritiikkiin – ”Kun kuningatar laitetaan viidakkoon…”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu