Ohjaaja Aku Louhimiehen, 52, uusi Odotus-elokuva saa ensi-iltansa alkuvuodesta 2021. Elokuva on intiimi ihmissuhdedraama joka sai innoituksensa Juhani Ahon vuonna 1893 julkaistusta romaanista Papin rouva.

Louhimies on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä pääosaa esittävän Inka Kallénin kanssa.

Odotus kuvattiin loppukesästä Turun saaristossa ja sen pääosissa nähdään Kallénin lisäksi Aku Hirviniemi, Andrei Alén ja Adeliina Arajuuri. Elokuva on Suomen ensimmäinen hiilinegatiivinen elokuvatuotanto ja samalla kunnianosoitus Suomen saaristolle.

Elokuvasta on julkaistu lyhyt traileri josta käy ilmi, että se sisältää runsaasti paljasta pintaa ja eroottisia kohtauksia.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Odotus on Louhimiehen ensimmäinen elokuva sen jälkeen kun ohjaaja joutui kaksi vuotta sitten syytösten kohteeksi. Useat suomalaiset naisnäyttelijät kertoivat tulleensa muun muassa alistetuiksi ja nöyryytetyiksi ohjaajan alaisina. Louhimies pyysi julkisesti anteeksi ja sanoi tuntevansa surua siitä, että näyttelijät ovat kokeneet työskentelyn hänen kanssaan ahdistavana.

Lue myös:

Näyttelijä Chike Ohanwe kosketti kiitospuheellaan – ”Vuonna 2020 Suomi sai ensimmäisen tummaihoisen Jussi-voittajan”

Blogi: Hannele Lauri paljastaa todellisuuden elokuvakulissien takaa – ”Välillä tuntui, että happi loppuu”