Amanda Harkimon katastrofaalinen rahatilanne paljastui
Amandan kulunut vuosi on ollut rankka. Lisää murheita tuovat talousvaikeudet: rästiin menneitä laskuja peritään jo oikeusteitse.
Viihdelehti Seiska selvitti, että Amandan raha-asiat ovatkin pahan kerran solmussa.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on vireillä neljä velkomushakemusta, joissa vastaajana on Amanda Harkimo.
Amanda on suosittu DJ ja hän on pyörittänyt liiketoimintaansa perustamansa Kliffa Keikka Oy:n kautta.
Firman vuoden 2022–2023 tilinpäätöstiedot kuitenkin paljastavat, ettei dj-työ juuri ole Amandaa elättänyt.
Amanda on nimittäin paiskinut töitä ilmaiseksi firmassaan kahden viimeisen tilikauden ajan. Palkkaa hän ei ole itselleen maksanut.
Firman liikevaihto on ollut viimeisemmän tilinpäätöstietojen mukaan 38 730 euroa.
Myös verotettavat ansiotulot kertovat karua kieltä siitä, ettei Amandalla ole minkäänlaisia verotettavia tuloja.
Vuoden 2023 valmistuneen verotuksen mukaan Amanda ansaitsi pyöreät nolla euroa. Vuonna 2022 Amanda ansaitsi vaivaiset 3 500 euroa.
Viimeisen viiden vuoden aikana hänellä on ollut ansiotuloja vain 9 961 euron edestä. Pääomatuloja viiden vuoden ajalta on kertynyt vain 13 euroa.
Amandan velkasaldo on kasvusuuntainen, sillä käytännössä hänellä ei ole ollut vuosiin minkäänlaisia tuloja.
Amandan rahahuolista kertonee karua kieltänsä sekin, että hänellä sekä hänen firmallaan on neljäsivuinen ulosottorekisteri.
Tuoreimmat ulosottomerkinnät on kesäkuulta. Tällä hetkellä avoimia ulosottoja on edelleen 5 371 euroa.
Kliffa keikka Oy:n ulosottosaldo näyttää huolestuttavammalta, sillä ulosottoon on mennyt 12 141 euroa.
Harkimo ei ole lyhentänyt lainkaan firmansa ulosottovelkaa, ja kaikki velat ovat päättyneet varattomuusesteeseen.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”