Kuva: Instagram - evelinavirallinen
Anna: Evelinan pelonhetket lavalla – ”Uhkaavat tilanteet saavat liskoaivoni toimimaan”
Evelina, oikealta nimeltään Eveliina Tammenlaakso, nousi julkisuuteen The Voice of Finlandin ensimmäiseltä kaudelta, jonka jälkeen hänestä on tullut ensimmäinen suomalaisartisti, jonka biisiä on striimattu Spotifyssa yli 10 miljoonaa kertaa.
25-vuotias laulaja kertoi Anna-lehdelle, että hän on halunnut laulajaksi jo pienestä tytöstä lähtien.
— Minulle on opetettu kotona, että asioita saadakseen täytyy itse tehdä duunia niiden eteen. Mikään ei tule elämään muuten vain.
Julkinen ura ja esiintyminen ei tule ilman varjopuolta. Evelina oli keikalla Himoksella vuonna 2019, kun lavalle nousi humalainen mies. Järjestysmiehet eivät tulleet tarpeeksi nopeasti apuun Evelinan avunhuudoista huolimatta, ja nuorukainen tarttui itse mieheen kiinni ja veti tämän lavalta alas.
— Minulla on yleensä pitkä pinna ja kestän aika hyvin kaikennäköistä, mutta uhkaavat tilanteet ovat sellaisia, jotka saavat liskoaivoni toimimaan. Huonolle käytökselle ja paskanjauhannalle minulla on nykyään nollatoleranssi.
Menestys laulajauralla on tuonut Evelinalle taloudellisen riippumattomuuden, mutta myös rutkasti itsevarmuutta. Kuten arvata saattaa, julkkiksen ystäväpiiriin haluaa moni ihminen.
— Olen huomannut, ketkä ovat oikeita ystäviäni ja mitä piirteitä läheisissäni arvostan. Arvostan lojaaliutta yli kaiken. Rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja empatia ovat minulle tärkeitä ominaisuuksia – niin itsessäni kuin myös heissä, jotka päästän lähelleni.
Lähde: Anna
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle