Anna: Hiljattain avioeron läpikäynyt Satu Taiveaho löysi uuden rakkauden – ”Pientä valoa on ilmassa tällä rintamalla”
Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho kertoo Anna-lehdelle muuttaneensa takaisin kotikonnuilleen Riihimäelle erottuaan aviomiehestään Ville Virtasesta. Pariskunta jätti avioerohakemuksen elokuussa.
Eron jälkeen Satu kertoo hakeutuneensa eroseminaariin, jossa hän on käsitellyt päättyneitä suhteitaan.
– Minulle on vihdoin selkiytynyt, mitä haluan ihmissuhteelta. Kaipaan hellyyttä ja läheisyyttä. Myös seksuaalisuuden yhteinen kieli on tärkeää – se että, se toimii ja on rikasta, Satu kertoo Annalle.
Satu kertoo liittyneensä hiljattain Tinder-deittipalveluun, jonka kautta on tavannut mielenkiintoisen miehen. Mies on hänelle myös tuttu toista kautta.
– Pientä valoa on ilmassa tällä rintamalla. Etenemme varovaisin mielin päivä kerrallaan ja katsomme kaikessa rauhassa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Taiveaho kertoo lehdelle.
Sadun ja hänen ex-miehensä Villen suhde oli varsin vaiherikas. Pariskunta erosi useita kertoja, mutta palasi myös useita kertoja yhteen ennen lopullista eroa. Pari haki avioeroa ensimmäisen kerran jo kesäkuussa 2021.
Lähde: Anna
Lue myös:
Satu Taiveaho on eronnut Ville-puolisonsa kanssa – avioliitto kesti alle vuoden
Satu Taiveaho avautuu eron jälkeisestä elämästä: ”Elämäni ensimmäinen Mää-matka”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”

- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”