Anna: Jaakko Saariluoma sai terapiasta apua ahdistukseen – samalla löytyi yllättävä diagnoosi: ”Siitä on vahva epäilys”
Juontaja ja näyttelijä Jaakko Saariluoma, 54, kertoo Anna-lehden haastattelussa, että ei voinut hyvin pari vuotta sitten. Hän kuvailee olleensa ahdistunut ja hakeutui sen vuoksi terapiaan, vaikka suhtautuikin epäillen sen hyötyihin.
Terapiassa Saariluoma sai apua tunteiden käsittelyyn ja oppi myös ymmärtämään paremmin tekemisiään. Hän on tehnyt vuosien varrella valtavasti erilaisia töitä ja myöntää innostuvansa nopeasti uusista projekteista.
– Sanon herkästi kyllä ja sitten vasta mietin, missä välissä tämänkin ehdin tehdä. Usein on kahdeksan hommaa kesken ja pää toimii korkeilla kierroksilla, Saariluoma kuvailee itseään Annassa.
Terapiassa löytyi selitys myös Saariluoman impulsiivisuudelle.
– Minulla on todennäköisesti adhd. Ainakin siitä on vahva epäilys, Saariluoma paljastaa.
Vaikka diagnoosi ei ole vielä virallinen, se on ollut helpottava tieto ja auttanut Saariluomaa ymmärtämään itseään paremmin.
– Moni asia elämässäni ja tekemisissäni on loksahtanut paikoilleen. Elämänlaatuni on selkeästi parantunut.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Anna
Lue myös:
IL: Jaakko Saariluoma valittiin Stadin Kundiksi – ”Tuntuu hienolta”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”