Anna: Krista Siegfridsin teinivuosia varjostivat pelko ja suru – ”Pelkäsin todella paljon”
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa parhaillaan kilpaileva laulaja Krista Siegfrids, 35, avautuu Anna-lehden haastattelussa nuoruuden tragediasta, joka on muovannut myös Kristan nykyisyyttä.
Krista vietti lapsuutensa Kaskisissa suomenruotsalaisessa perheessä, johon kuului vanhempien lisäksi kaksi isosiskoa ja pikkuveli. Juuret ja perhe ovat aina olleet Kristalle tärkeitä ja niiden merkitys on korostunut entisestään, kun Krista sai tyttärensä Lizzyn.
Onnellinen lapsuus saaristossa järkkyi Kristan ollessa 15-vuotias, kun hänen isänsä kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen kotonaan vain 51-vuotiaana.
– Sen jälkeen ymmärsin, miten lyhyt elämä voi olla. Kukaan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu, Krista kertoo Anna-lehdelle.
Kristan äiti jäi isän kuoleman jälkeen yksin neljän lapsen kanssa ja pari vuotta myöhemmin perhettä kohtasi uusi koettelumus.
– Äiti sairastui akuuttiin leukemiaan. Pelkäsin todella paljon.
Kristan teinivuosia varjostivat suru ja pelko. Harrastuksista, kuten tanssista ja laulamisesta tuli hänelle henkireikä, joiden avulla ajatukset sai hetkeksi muualle.
– Ehkä juuri näiden kokemusteni vuoksi osaan nyt nauttia ja iloita hyvästä elämästä aidosti.
– Olen kiitollinen, että äiti toipui ja on terve. Isäkin nautti elämästä. Uskon, että hän olisi ylpeä siitä tavasta, millä olen elänyt omaa elämääni.
Lähde: Anna
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheriita syvenee – Nyt puhuu Brooklynin vaimo
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Beckhamien perheriita syvenee – Nyt puhuu Brooklynin vaimo
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon