Tunnettu hyvinvointivalmentaja ja fysioterapeutti Piritta Hagman kertoo tuoreessa Anna-lehden haastattelussa joutuneensa talousvaikeuksiin. Ongelmat alkoivat Hagmanin mukaan hänen eronsa jälkeen.

Hagman erosi entisestä aviomiehestään, ex-jääkiekkoilija Niklas Hagmanista vuonna 2018. Haastattelussa Piritta paljastaa, ettei hän joutunut avioliittonsa aikana miettimään rahankäyttöään kovin tarkasti.

Eron jälkeen tilanne kuitenkin muuttui, sillä Piritta on omien sanojensa mukaan melko huolimaton rahankäyttäjä. Hän osti itselleen ja lapsilleen hetken mielijohteesta esimerkiksi suuren omakotitalon Porista. Tämä ei lopulta ollut hyvä idea.

– Kaksi vuotta ajoin Helsingin ja Porin väliä parikin kertaa viikossa, ja bensaan kului valtavasti rahaa. Muutettuani takaisin Helsinkiin laitoin talon myyntiin, mutta se ei ole mennyt vielä kaupaksi, Hagman harmittelee Anna-lehdelle.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Ylimääräistä päänvaivaa Hagmanille on aiheuttanut myös epävarma maailmantilanne ja kallistunut sähkön hinta. Tällä hetkellä Hagman onneksi kuitenkin vuokraa taloaan.

Talon lisäksi Hagmanin rahapussia on kuluttanut hänen hiljattain hankkimansa hevonen. Ostopäätöksen hevosestaan Hagman teki myös hyvin spontaanisti.

Lähde: Anna

Lue myös:

Niklas Hagmanin uusi suhde sai Piritta Hagmanin tuntemaan syvää yksinäisyyttä – ”En ole päässyt eteenpäin”

Piritta Hagman julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Susijengin valmentajan Lassi Tuovin kanssa – rakastunut pari hehkuu onnea!