Niklas Hagmanin uusi suhde sai Piritta Hagmanin tuntemaan syvää yksinäisyyttä – ”En ole päässyt eteenpäin”
Hyvinvointivaikuttaja Piritta Hagman kertoo tuoreessa Iholla-sarjan jaksossa haastavasta elämäntilanteestaan, jonka keskellä hän kamppaili viime kesänä.
Piritta erosi vuonna 2018 entisestä aviomiehestään, ex-jääkiekkoilija Niklas Hagmanista. Hagmanit menivät naimisiin kesällä 2006, ja heillä on kolme yhteistä lasta.
Eron jälkeen Piritta viihtyi pitkään sinkkuna. Nykyisin hän kuitenkin seurustelee koripallojoukkue Susijengin päävalmentajan Lassi Tuovin kanssa.
Kesällä 2022 Piritta etsi vielä rakkautta, ja myös Iholla-ohjelmassa näkyy hänen epätoivonsa uuden kumppanin löytymisen suhteen. Kurjaa oloa pahensi entisestään se, että Piritta sai tietää Niklaksen tavanneen uuden naisen.
– Nyt kun Nikellä on tyttöystävä, se konkretisoi sen, etten itse ole päässyt eteenpäin, Piritta toteaa rehellisenä ohjelmassa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Piritta myöntää tuntevansa yksinäisyyttä, vaikka hänellä on ystäviä ympärillä.
– Haluaisin päästä (eteenpäin) mutta sitten tulee tällaisia ajatuksia, että uskallanko? Mitä minä oikein haluan? hän kuvailee.
– On päiviä kun tuntuu, että kaikki on ihan selkeää mutta sitten on tällaisia päiviä, kun sitä katsoo vain toisten elämää ja miettii, että mistä he kaikki oikein tietävät mitä he haluavat?
Haasteita Piritan elämään tuo myös pelko siitä, ettei hän saa myytyä Porissa sijaitsevaa kotitaloaan.
– En edelleenkään ole varma miten saan tämän myytyä, kun sähkön hinnat ovat mitä ovat, nainen huokaa hulppeaa taloaan esitellen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Iholla-sarjan tuoreet jaksot torstaisin TV5-kanavalla klo 20.00 ja 20.30 sekä Discovery+-palvelussa.
Lue myös:
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa