Anna: Satu Taiveahon ja Ville Virtasen salamarakkaus – kesähäät!
Satu Taiveaho ja Ville Virtanen kihlautuivat joulun alla ja viettävät häitä jo ensi kesänä.
Suvanto ry:n toiminnanjohtana työskentelevä Taiveaho ja entinen demarivaltuutettu Virtanen salamarakastuivat viime syksynä. Ville lähetti Sadulle viestin pyytäen tätä hiihtolenkille kanssaan. Hetki ensitapaamisesta Ville yllätti Sadun tatuoimalla tämän nimen käsivartensa sisäpuolelle.
– Olin otettu. Villen teko merkitsi minulle paljon, Satu kertoo Anna-lehdelle.
Satu kertoo sinkkuvuden näyttäneen mitä hän haluaa parisuhteelta ja arvostaa nyt paljon sitä, että vierellä on Villen kaltainen ihminen.
– Haluan elää hänen kanssaan loppuelämän, rakastunut Satu kertoo.
Tulevien häiden ajankohta on loppukesästä, mutta tarkkaa päivämäärää Satu ei paljasta. Häitä saatetaan myös joutua siirtämään jos koronavirus vielä loppukesästä estää kokoontumisen.
– Olemme suunnitelleet aivan tietynlaisia juhlia ja haluamme toteuttaa ideamme, Satu sanoo.
Satu Taiveaho erosi puolustusministeri Antti Kaikkosesta puolitoista vuotta sitten, kymmenen avioliittovuoden jälkeen. Parilla on 6- ja 7-vuotiaat sijaislapset.
Lähde: Anna
Kuva: Kuvakaappaus, Instagram
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”

- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”