Anna: Sohvaperunoiden Jari Peltola hankki yllättävän työn: ”Se on ollut mielenkiintoista hommaa”
Sovaperunoista tuttu Jari Peltola on hankkinut uuden työn. Hän on työskennellyt korona-aikana Helsingin koronajäljityksessä.
– Tarvitsin sivutyön ja päädyin jäljitykseen puolivahingossa. Se on ollut mielenkiintoista hommaa, Jari kertoo Anna-lehdelle.
Jari työskenteli joulukuuhun 2019 saakka Radio Aallon Dynastia-aamoshow´n juontajana. Hänet muistetaan myös Ylen suositusta Sohvaperunat-sarjasta, jossa hän esiintyi yhdessä ystävänsä Sanna Pikkaraisen kanssa kyymenen tuotantokauden ajan. Heitä ei enää uudella kaudella nähdä.
– Irtaantuminen Sohvaperunoista tuntui samalta kuin olisi eronnut pitkästä parisuhteesta. Kun teimme päätöksen, oli ehkä hyvä, että en tiennyt, mitä muuta oli edessä, Jari kertoi Me Naiset -lehdelle kesäkuussa.
Sanna nähdään tulevana syksynä Nelosella alkavassa Selviytyjät-sarjassa.
Lue myös:
Veronica Verho uuden Love Island Suomi -kauden juontajaksi – ”Elän rakkauden kuplassa”
Love Island Suomi -hurmuri paljasti ilouutisen: ”Meille tulee baby!”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät