Juontaja Anni Hautala on julkaissut Instagram-tilillään kaksi muistelukuvaa 1990-luvulta. Kuvat on otettu Kauppaneuvoksen härkä -näytelmän kulisseissa, ja Anni poseeraa niissä muun näyttelijäkaartin kanssa.

– Siin on pormestarin tyttäret ja nanny! Aamulypsyssä ollaan puhuttu tästä aina, hän kirjoittaa julkaisunsa ohessa.

Jos upotus ei näy yllä, näet julkaisun myös täältä. Voit katsoa toisen kuvan klikkaamalla upotuksen oikeassa laidassa olevaa nuolta.

Anni itse esiintyy kummassakin kuvassa eturivissä, toisena oikealta. Kuvatekstissä Anni paljastaa myös, että yhtä pormestarin tyttäristä näytteli laulaja Chisu.

– Me oltiin niin pieniä, että mulla on ainakin jäänyt ihan epäselväksi mistä tää näytelmä kertoi, Anni tunnustaa.

Hän muistelee saaneensa palkaksi 120 markkaa per esitys, ja kertoo ostaneensa palkkarahoillaan Nintendon.

– Ei sen kovempaa juttua silloin ollutkaan, Anni toteaa.

Kuvan kommenteista paljastuu, että samaisessa näytelmässä esiintyi myös Maija Vilkkumaan Liisa-sisko, mutta häntä ei kuitenkaan näy kuvissa. Kommenteissa uumoillaan Liisan olleen mukana kakkosmiehityksessä.

Annin seuraajat ovat ottaneet lapsuuskuvat innolla vastaan ja ihastelleet kuvia kilpaa.

– Asut on kuin Pieni talo Preeriasta, eräs seuraajista huomioi.

– En kestä! Oot niin reippaana omana itsenäs siellä, toinen kehuu Annia.

– Eturivissä of course, Vappu Pimiä kommentoi naureskellen.

Muutama kommentin jättäjä on myös tunnistanut itsensä tai kaverinsa kuvasta.

– Minä olen tuo oikealla sun vieressä, sinä ja minä oltiin myös tohtori Karellin vaikea yö -näytelmässä, muistatko sen, eräs itsensä tunnistanut kyselee ja Anni on vastannut muistavansa.

Lue myös:

Anni Hautala kysyi Susanna Laineelta suoran kysymyksen ulkonäöstä – vastaus yllättää: ”Ne on aidot”

Anni Hautalan ja Ilkka Ihamäen lapsi sai julkkiskummit: ”Kuljemme aina rinnallasi”

Anni Hautala kommentoi radiossa suhdettaan Hovimuusikko-Ilkkaan – ”Elämä on muutakin kuin mitä ulospäin näkyy”