Anniina Valtonen julkaisi saamansa törkypalautteen – antoi tyhjentävän vastauksen: ”Miettikää…”
Ylen säälähetyksissä ihastuttava meteorologi Anniina Valtonen, 32, julkaisi Twitter-tilillään kuvakaappauksen saamastaan törkeästä palautteesta.
– Miten osaatkin olla niin ärsyttävä meteorologi? Sekin on taito… kaikki muut ovat parempia, viestin lähettäjä kirjoittaa ja jatkaa luettelemalla nimeltä muita meteorologeja, jotka ovat hänen mielestään Valtosta parempia.
– Mutta tämä typykkä… huh huh.
Myöhemmin Valtonen on vastaanottanut samalta henkilöltä vielä toisen viestin.
– No mitä tyttö… toisessa viestissä lukee.
Viesti on tullut Helsingin Sanomissa julkaistun haastattelun jälkeen. Haastattelussa Valtonen mainitsee muun muassa sen, ettei siedä tytöttelyä.
Valtonen kirjoittaa Twitterissä, että palaute on tervetullutta mutta muistuttaa, että ikävämpien viestien lähettämistä kannattaa aina harkita.
– Vain ihminen on ilkeä toiselle pelkästään ilkeyden ”ilosta”.Taito sekin. Palautetta saa antaa, mutta kun olette lähettämässä sitä ilkeämmän sorttista palautetta, niin miettikää hetki, että sanoisitteko saman kasvotusten. Onneksi meteorologia ei ole kilpailulaji, Valtonen muistuttaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Valtosen Twiitti on herättänyt paljon keskustelua kommenteissa ja moni kannustaa häntä jatkamaan esiintymistään tv:ssä samaan malliin.
– Älä välitä. Minusta ja varmasti monesta muusta olet pätevä ja vakuuttava meteorologi, mutta myös hyvä ja hauska esiintyjä. Jatka samaan malliin ja anna koirien haukkua.
– Kiitos, en aio muuttaa itseäni näiden huutelijoiden vuoksi tai kenenkään muunkaan, Valtonen lupaa vielä kommenteissa.
Perjantaisin Valtonen juontaa myös Puoli Seitsemän -ohjelmaa yhdessä Olli-Pekka Kursin kanssa.
Lue myös:
Meteorologi Anniina Valtonen juontajaksi suosikkiohjelmaan – ”Onhan tämä ihan mielettömän siistiä!”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!