Anniina Valtoselta yllätysilmoitus – ”Ikävä tulee ihania ja loistavia työkavereita”
Meteorologina ja juontajana työskentelevä Anniina Valtonen teki torstaina yllättävän ilmoituksen. Hän kertoi lopettavansa työt Ilmatieteen laitoksella.
– Pieni uutinen ihmiskunnalle, Breaking News minulle! Anniina kirjoittaa.
– Olen saanut Yleltä vakituisen työpaikan, ja tämä tarkoittaa sitä, että yli 10 vuotta kestänyt työurani Ilmatieteen laitoksella päättyy. Ikävä tulee ihania, mahtavia, loistavia työkavereita Ilmatieteen laitoksella, mutta jännityksellä ja innolla odotan ensi vuoden uusia työhaasteita Ylellä, hän jatkaa.
Hän kertoo jatkavansa Puoli seitsemän -ohjelman juontajana.
– Juonnan ensi vuonna tuttuun tapaan perjantaisin Puoli seiskaa, ja teen säännöllisen epäsäännöllisesti säälähetyksiä aamuin ja illoin. Lisäksi teen ilmastoaiheisia videoita, joita voi nähdä Puoli seiskan lähetyksissä sekä Ylen verkkosivuilla.
– Telkkarissa mua voi nähdä entiseen tapaan tai jopa vähän enemmän kuin ennen. Uudet tuulet puhaltavat, ja niitä kohti innolla mennään, hän kirjoittaa.
Lue myös:
Seura: Anniina Valtonen kokee työssään kiusaamista – laukoo suorat sanat: ”Se jaksaa hämmentää”
Meteorologi Anniina Valtonen julkaisi kuvan nuoruusvuosiltaan: ”Hiukseni pisimmillään” – katso kuva!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt