Antti Tuisku jakoi harvinaisen yhteiskuvan veljensä kanssa – Vau, mitkä komistukset!
Laulajauransa tänä vuonna päätökseen saattanut Antti Tuisku on pysynyt aktiivisena sosiaalisessa mediassa ja jakanut kuvia seuraajilleen.
Antti on harrastanut paljon aktiviteetteja, kuten patikointia ja liikuntaa – lisäksi hän on Instagramin perusteella käynyt ainakin Tukholmassa.
Antti jakoi seuraajilleen kuvan yhdessä veljensä Kalle Lindrothin kanssa. Kalle on Antin tavoin laulaja ja lauluntekijä.
– Pit stop Tukholmassa veljen, Antti kirjoittaa Instagramissa.
Kuvassa Antti poseeraa pukeutuneensa tummaan asuun valkoisten kenkien kera. Kalle on sen sijaan valinnut sekoituksen vihreää, ruskeaa, mustaa ja valkoista. Hymystä päätellen molemmilla oli mukavaa.
Antti Tuiskun ulostulo: ”On järjen vastaista, että minä valkoisena, etuoikeutettuna ihmisenä…”
Kalle Lindroth puhui todella kauniisti veljestään ennen tämän viimeistä keikkaa Turun Ruisrockissa.
– Rakas veli. Hyvää viimeistä keikkaa. Kiitos, että oon saanut olla osa sun matkaa artistina, mutta ennen kaikkea kiitos että meillä on meidän matka myös lavan ja studion ulkopuolella. Mä oon matkalla sinne Turkuun, mutta symbolisesti oon tietenkin Rovaniemellä tällä hetkellä. Tännekin liittyy myös paljon hyviä muistoja yhdessä, jatketaan niitä. Huomenna nähdään Ruissalossa ja nostetaan malja jos toinenkin, mutta sitä ennen hoida vielä viimeinen (kunnia)kierros ennen ruutulippua, Kalle kirjoittaa.
– Tänään sammutetaan Suomen kirkkain poptähti. Musa onneks elää. Ja sitä ei kukaan tuu ottamaan sulta, eikä meiltä etuoikeutetuilta tekijöiltä, jotka on saanut sun kanssa tehdä töitä ikinä pois.
– Kiitos Antti Tuisku!, Kalle päättää koskettavan kirjoituksensa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä