Archie Cruzin ökyhintainen kaksio vieläkin myynnissä – katso kuva!
Rokkari Archie Cruz laittoi eräällä Helsingin himotuimmista alueista sijaitsevan asuntonsa myyntiin elokuussa.
Asunto vedettiin pois markkinoilta, mutta lokakuussa se palasi jälleen myyntiin, tällä kertaa kuitenkin halvemmalla hinnalla.
Katso kuva!
Archien 49 neliömetrin suuruisen kaksion hinnaksi asetettiin ensin 549 000 euroa, ja lokakuussa se palautettiin myyntiin 520 000 euron hinnalla.
Nyt koti on siis odottanut ostajaa jo yli kuukauden päivät.
Archien kodissa on liukuovellinen makuuhuone, olohuone, avokeittiö, kylpyhuone ja lasitettu parveke. Kotiin pääsee valoa niin kohti merellisiä näkymiä suunnatulta parvekkeelta kuin isoista ikkunoista, ja jopa makuuhuoneessa on suuri ikkuna naapureiden ja maisemien tarkkailuun.
Kylpyhuoneessa on tummat seinät ja lattialaatat, mutta sielläkin valaistusta on hoidettu kirkkailla lampuilla ja vaaleilla kalusteilla.
Muuten varsin vaalea olohuone on saanut väriä yhdelle seinälle laitetusta vaaleanpunaisesta tapetista, jota koristaa kurkien kuvat. Toista seinää sen sijaan värittää tumma tapetti, johon on painettu silmän kuvia.
Myyntikuvissa asunto on stailattu melko minimalistiseksi, mutta Archien kädenjälki on päässyt näkyville olohuoneessa. Seinille on nostettu kolme näyttävää sähkökitaraa, ja Archien leopardikuvioidut vahvistimet ovat siivosti pinottuna seinää vasten.
Myös rokkarin tuttu pukeutumistyyli on päässyt esille sisustuksessa; yhdelle seinälle on ripustettu hänen hattujaan roikkumaan taulun tavoin.
Archie odottaa parhaillaan esikoislastaan kumppaninsa Iida Vainion kanssa. Pari kertoi perheenlisäyksestä syyskuussa, ja lasketun ajan on kerrottu olevan joulukuussa.
Perheeseen kuuluu entuudestaan jo parin hankkima koira, Jellybean-niminen nuori husky.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis