Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
Siivousguru Auri Kanasen elämässä on tapahtunut viime aikoina paljon.
Tammikuussa Auri kertoi, että hän ja Sami Salminen purjehtivat avioliiton satamaan heinäkuussa 2026.
Miljöökin huokuu romantiikkaa ja historiaa, sillä Aurin ja Samin hääjuhlat järjestetään Vanajanlinnassa Hämeenlinnassa.
Itse vihkiminen taas tapahtuu Tampereen ortodoksisessa kirkossa eli Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaoksen kirkossa, sillä Auri kertoo olevansa ortodoksi isän sukunsa puolelta.
Auri arvioi, että häihin kutsutaan noin 80 vierasta, mutta sen tarkemmin budjetista tai muista yksityiskohdista ei tässä vaiheessa ole tietoa.
Tällä hetkellä Aurin ja Samin pitää kiireisenä myös uuden kodin löytäminen, sillä he etsivät tonttia Tampereelta tai lähiseudulta.
Auri ja Sami kävivät taannoin katsomassa Aki Mannisen ja Rita Niemi-Mannisen Lempäälässä sijaitsevaa taloa, josta he olivat todella innoissaan.
– Pohdimme jo aidosti talon ostamista, mutta siellä oli uima-allas, enkä minä tykkää uimiseen liittyvistä asioista.
– Vesi menee elementtinä minulla hukkaan! Tykkään juoda vettä, mutta mistään muusta en veden suhteen pidä – en osaa sitä selittää.
Tämän vuoksi tulevan talon ei tarvitse sijaita esimerkiksi järven äärellä – pikemminkin päinvastoin.
– Hakusessa on viisi huonetta, vähän nurmikkoa, autotalli sekä iso kodinhoitohuone, joka on minun valtakuntani!
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin