BB-Sofian seksivideot levisivät ympäri nettiä – näin sometähti kommentoi kaameaa tapausta!
Tämän vuoden Big Brother Suomi -ohjelmasta suomalaisille tunnetuksi tullut sometähti ja seksityöntekijä Sofia Tuomola kertoo tuoreella Youtube-videollaan järkyttävästä tilanteesta, jonka keskiöön hän on hiljattain joutunut.
Transsukupuolisuudestaan avoimesti julkisuudessa puhunut Sofia tekee sisältöä muun muassa maksulliselle OnlyFans-sivustolle, jossa hän julkaisee itsestään eroottisia kuvia ja videoita. Nyt Sofian kuva- ja videomateriaalia on kuitenkin levinnyt kaikkien katsottavaksi Ylilauta-keskustelufoorumilla.
Sofian mukaan samat ihmiset, jotka ovat Ylilauta-sivustolla katsoneet hänen seksivideoitaan, ovat aiemmin haukkuneet häntä esimerkiksi rumaksi ja transuksi. Tämä on hänen mielestään naurettavaa ja kertoo ainoastaan siitä, etteivät ilkeilijät voi henkisesti kovin hyvin.
– Suurin osa on katsonut ne (kuvat ja videot) ja vetänyt käteen. Sitten heille on tullut paha mieli, koska he ovat tajunneet, että Soffe sytyttää heitäkin. Ja jos heitä ei ole aiemmin sykkinyt Soffen kaltaisille naisille, niin nyt sykkii, Sofia toteaa Youtubessa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Ihmisten ilkeä kirjoittelu netissä on Sofian mielestä säälittävää toimintaa.
– Minua säälittää ihmiset, jotka kirjottelevat Ylilauta-sivustolla. Säälittää ne ihmiset, jotka vihaavat anonyymisti ja puhuvat niin rumasti ihmisistä. Avioihini ei mahdu, että miten joku voi puhua niin rumasti ihmisestä. Ja en kuitenkaan ole tehnyt näille ihmisille mitään väärää, Sofia lataa.
Sofia suositteleekin kiusaajiaan hankkimaan itselleen mukavia harrastuksia ja kivoja ystäviä, jotta näiden ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa haukkumalla muita.
– Jos sinulla on muuten vain paska olo ja haluat purkaa tätä johonkin, niin kannattaa hankkiutua terapiaan, hän näpäyttää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kasinorakastajan blogi: Vain pelaamattomuus ei tuo pelihaittoja
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa
- Ex-huippumalli Anne Kukkohovin uudet tuulet – myy likaisia pikkuhousujaan ja arvioi peniksiä
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: viimein ulostulo suhteesta
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta