Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
Futarilegenda David Beckhamin 50-vuotisjuhlia juhlitiin viikonloppuna, mutta niitä varjostaa ikävä perheskandaali.
Beckhamin perheen yllä on ollut tummia pilviä jo jonkin aikaa jännittyneiden välien vuoksi.
Nyt TMZ paljastaa, että Brooklyn ja Nicola olisivat halunneet tavata Davidin kahden kesken merkkipäivän johdosta. Pyyntö kuitenkin torpattiin tylysti, kertovat TMZ:n lähteet.
Pariskunta lensi Lontooseen juhlien edellä. Perhe kuitenkin sanoi lähteiden mukaan Brooklynille ja Nicolalle, että heidän tulisi joko tulla virallisiin pippaloihin tai olla tulematta. Mitään yksityistä juhlaa ei heitä varten järjestettäisi.
Brooklyn ja Nicola valitsivat jälkimmäisen vaihtoehdon. Kerrotaan, että Romeo ja Brooklyn eivät edes olisi tällä hetkellä puheväleissä.
David oli surullinen tilanteesta.
Erityisesti Romeon tyttöystävä Kim Turnbull on ollut otsikoissa, sillä Romeon veljen Brooklynin on kerrottu tapailleen Kimiä vuosia aiemmin. Kuitenkin The Sun on nostanut ohimennen esiin sen, että veljeksistä Cruz on kommentoinut somessa, ettei Brooklyn olisi tapaillut Kimiä.
Joka tapauksessa Brooklynin ja Kimin väitetty romanttinen suhde on siis ollutta ja mennyttä, ja Kim seukkaa nykyään Romeon kanssa. Silti tilanne on hiertänyt veljesten välejä.
Brooklyn ja hänen puolisonsa Nicola Peltz ovat kuuleman mukaan vältelleet perhetapahtumia, joissa Romeo ja Kim ovat läsnä.
Futistähden pojat Romeo ja Cruz sekä tytär Harper ikuistettiin juhlakuviin vanhempiensa kanssa, ilman Brooklynia.
Daily Mail uutisoi, että pippalot keskeytyivät ikävästi. Juhlista lähti sen verran melua, että siitä tehtiin valitus. Brittilehti kertoo naapuruston asukkaiden kurkistelleen ikkunoistaan ulos ja ihmetelleen, mistä älämölö on peräisin.
Kun viesti saavutti juhlakansan, musiikin kerrotaan lakanneen välittömästi kello 3.35 aamuyöstä.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt