Selaustagi Tag

David Beckham

David Beckham aiheutti kohun suutelemalla tytärtään

David Beckham julkaisi Instagramissa kuvan, joka on herättänyt ihmisissä ristiriitaisia tunteita. Kuvassa Beckham suutelee suulle seitsemänvuotiasta tytärtään perheen lomalla Tansaniassa. Osa kommentoijista on sitä mieltä, ettei vanhempien…

Tässä ovat julkkisten jäätävimmät tatuoinnit!

Monet ihmiset ovat päättäneet koristella ihoaan tatuoinneilla. Koska ihoon hakattu kuva tai teksti säilyy ikuisesti, näkyy myös monilla julkkiksilla vaikka minkälaisia tatuointeja. Useat julkkikset ovat myös tunnettuja tatuoinneistaan.…

Victoria Beckham asetti ehtoja Spice Girlsin paluukiertueelle

Mirror-lehti kertoo, että Victoria Beckham on suostunut mukaan 1990-luvun superyhtyeen paluukeikoille. Kuitenkin Victoria on asettanut esiintymiselleen rajoja, koska hän haluaa asettaa perheensä etusijalle. Sen takia Victoria ei tule…

Hollywood-tähtien oudoimmat fobiat!

1000 EURON MATKALAHJAKORTTI ARVOTAAN JOKA PÄIVÄ!!! On sitten kyse hämähäkeistä, käärmeistä, korkeista paikoista tai vaikkapa julkisesta puhumisesta, varmasti meillä jokaisella on jotain, mitä kavahdamme tai johon suhtaudumme erityisellä…

Pissasiko Victoria Beckham housuihinsa? Katso kuva!

Näyttää siltä, ​​että David ja Victoria Beckham elävät jälleen vaikeita aikoja. "Leidi-täydellisyyden" maineessa paistatteleva tv-tähti, Spice Girls -yhtyeen laulaja ja jalkapallotähti David Beckhamin vaimo Victoria Beckham taisi juoda…

Victoria osaakin nauraa itselleen: Paljasti vaatemokansa!

Victoria Beckham nähdään yleensä julkisuudessa haukanvakavana suu mutrussa. Tämä onkin luonut naisesta huumorintajuttoman ja jopa koppavan kuvan. Mutta nykyisin vaatesuunnittelijana tunnettu ex-spaissari osaa näköjään myös nauraa itselleen!…

Beckham kananmunat päässään – katso huba video!

Siinä missä Victoria-vaimo kulkee suu mutrulla, David Beckhamilla tuntuu olevan huumorintajua senkin edestä. Mies osallistui Jimmy Fallonin ohjelmaan, jossa katsojien viihdykkeeksi järjestettiin venäläinen ruletti kananmunilla. Kennossa oli…

Beckham pakotettiin masturboimaan miehen kuvan edessä!

David Beckham paljastaa uudessa The Class of 92 –dokumentissa erikoisen tapauksen nuoruudestaan. ' Ollessaan 16-vuotiaana nuorten jalkapallojoukkueessa jokaisen oli käytävä läpi jonkinlainen rituaali. Beckham joutui joukkuetovereidensa…

Lastenhoitajille Audin urheiluautot!

David ja Victoria Beckham ovat antaneet äideilleen ruhtinaallisen kiitoksen saamastaan lastenhoitoavusta. Jackie Adams ja Sandra Beckham saivat alleen Audin urheiluautot, joilla on hintaa 60 000 euroa kipale. Tähtiperheen taustavoimat…

Beckhamien loma pilalle, 300 000 euroa kankkulan kaivoon!

David ja Victoria Beckhamin ökyloma Malediiveilla loppui lyhyeen, vaikka heidän piti viettää lomaparatiisissa 11 päivää neljän lapsensa kanssa. Hulppean reissun budjetiksi muodostui käsittämättömät 300 000 euroa. Kaikkea ei kuitenkaan…

Pahimmat hiusmokat top 20: katso kuvalinkki!

Lady Gaga aiheutti kohun Twiittaamalla itsestään kuvan, jossa esitteli kaljuksi ajeltua takaraivoaan. Tyyli ei kerännyt kiitosta, mutta pahempaakin on nähty. The Sun -lehti julkaisi verkkosivuillaan nykyjulkkiseten pahimpien hiusmokien…

Beckhamit haluavat lapsia yhtä paljon kuin olympiarenkaita!

Jalkapallotähti David Beckham, 37 ja hänen vaimonsa Victoria Beckham, 38, yrittävät brittilehti Daily Starin tietojen mukaan saada viidettä lastaan alulle Lontoon olympialaisten aikana. - He ovat hyvin isänmaallisia ja rakastavat sitä…

Victoria Beckham valtaa muotialaa

Victoria Beckham, ex-Posh Spice, on siirtynyt musiikkialalta tosirakkautensa; muodin pariin. Jo vuosia muodin parissa työskennellyt Beckham on ehtinyt suunnitella farkkumallistoja Rock&Rebuplicille ja oman demin-malliston nimeltään dVb…
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!