
Blogi: Claudia Even katsaus vuoteen 2020: ”Jos katse voisi tappaa, olisin kuollut monta kertaa”
Tosi-tv-tähti ja entinen selvänäkijä Claudia Eve, 52, muistelee uusimmassa blogissaan erikoista vuotta 2020 ja paljastaa hieman tulevan vuoden projekteistaan.
Claudialle vuosi 2020 oli ikimuistoinen, mutta myös haastava monella tapaa. Lähes kaikki tapahtumat peruttiin ja liikkumista rajoitettiin.
– Pelkkä kurkun kutittamisen aiheuttama yskäisy kaupassa sai kymmenet ihmiset tuijottamaan sinua. Jos katse voisi tappaa, olisin kuollut tänä vuonna moneen kertaan, Claudia kirjoittaa.
Suurin muutos oli se, ettei hän päässyt matkustelemaan, eikä ole nähnyt esimerkiksi tytärtään aikoihin.
– Tyttäreni olen nähnyt viimeksi kesällä 2019. Hän asuu Uudessa-Seelannissa. Suuri toiveeni on, että tapaisimme taas pian muutenkin kuin facetimen välityksellä, Claudia kirjoittaa.
Kivana asiana Claudia muistelee muun muassa osallistumistaan Suurin pudottaja Suomi -ohjelmaan.
– Perheen kanssa oli myös paljon rakkaita hetkiä ja kukaan ei pahemmin sairastunut.
Kulunut vuosi toi mukanaan myös uusia projekteja niin kirjoittamisen, television kuin politiikankin saralla.
Lue Claudian blogipostaus täällä.
Lue myös:
Claudia Eve avoimena treffeistään Hjallis Harkimon kanssa – ”En jäänyt yöksi”
Suurin pudottaja -tähti Claudia Eve pudotti huikeat 12 kiloa – katso ennen ja jälkeen kuvat!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin