Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
Vuosien holhouksesta vapautuneen maailmantähden lähipiiri on huolissaan siitä, kuinka kauan tähden mielenterveys ja talous kestävät nykyistä menoa.
Britneyn kerrotaan ramppaavan kuukauden parin välein Polynesiassa, ja jokaiseen reissuun palaa tuohta liki miljoonan verran.
Lähipiirin mukaan tähdellä ei olisi varaa tällaiseen tuhlaamiseen, ja väittääkin Britneyn olevan pian taas vararikossa – aivan kuten aikoinaan, kun hänet otettiin huostaan.
Aivan äskettäin Britney joutui jo pulittamaan huimat 3,7 miljoonaa euroa asianajajien palkkioihin ja lähes kaksi miljoonaa isänsä oikeudenkäyntikuluihin.
Moni Britneyn läheinen on ilmaissut huolensa tähden jaksamisesta ja väittää, että tähti voi psyykkisesti paremmin holhouksenalaisena kuin nyt. Eräs lähde onkin väittänyt tähden olevan täysin toimintakyvytön.
Britney kärsii lähteen mukaan mielialanvaihteluista ja tähden kerrotaan tekevän yllättäviä tempauksia. Britneyn sanotaan myös eristäytyneen muilta ihmisiltä, ja lentävän sekä Polynesiaan että vielä useammin Havaijille yksityiskoneilla ja vuokraamalla huikeita tiluksia, joille ei muilla ole asiaa.
Lähipiiri kertookin, että tähdellä ei enää ole samanlaista turvaa kuin holhouksen aikana, jolloin hänen taloutensa ja mielenterveytensä olivat lähteiden mukaan paremmassa turvassa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun