Brooklyn Beckham laukoi karua tekstiä – David ja Victoria rikkovat vihdoin somehiljaisuuden
Toistaiseksi David ja Victoria ovat pysyneet aiheesta julkisuudessa vaiti, eikä heidän sosiaalisen median julkaisuissaan ole juuri näkynyt viittauksia Brooklyniin. Nyt tilanne kuitenkin muuttui.
Sekä David että Victoria julkaisivat poikansa syntymäpäivän kunniaksi onnittelut Instagram-tarinoissaan.
Victoria jakoi vanhan kuvan, jossa hän, David ja Brooklyn poseeraavat uima-altaalla.
– Hyvää syntymäpäivää Brooklyn, rakastamme sinua niin paljon, Victoria kirjoittaa tarinassaan punaisen sydämen kera.
Lisäksi hän julkaisi toisen vanhan yhteiskuvan itsestään ja pojastaan, jonka yhteydessä hän niin ikään onnittelee Brooklynia ja kertoo rakastavansa häntä.
David puolestaan jakoi Instagram-tarinoissaan saman uima-altaalla otetun perhekuvan.
– 27 tänään, David kirjoittaa liikuttuneen näköisen emojin saattelemana.
– Hyvää syntymäpäivää Bust. Rakastamme sinua, hän jatkaa.
Toisessa tarinassaan David julkaisi yhteiskuvan itsestään ja pojastaan sekä toivotti jälleen hyvää syntymäpäivää ”Bustille”.
BBC:n mukaan Buster on Davidin käyttämä lempinimi Brooklynille. Entinen jalkapalloilija on tatuoinut kyseisen lempinimen myös kaulaansa.
Tammikuussa Brooklyn kommentoi perheen kireitä välejä Instagram-tilillään.
Hän väitti muun muassa, että hänen vanhempansa ovat toistuvasti yrittäneet pilata hänen ja vaimonsa, näyttelijä Nicola Peltz Beckhamin suhteen.
Lähde: IL
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”