Celine Dionin Suomen-konsertit peruuntuvat – tässä syy!
Celine Dionin lokakuuksi Suomeen suunnitellut konsertit peruuntuvat. Dionin oli määrä saapua Suomeen osana Courage-maailmankiertuettaan, mutta hän on nyt joutunut peruuttamaan kaikki kiertueen jäljellä olevat esiintymiset tältä ja ensi vuodelta.
Samaan aikaan, kun maailma on toipunut koronapandemiasta, on Celine Dion saanut yhä hoitoja omiin terveysongelmiinsa, jotka ovat estäneet häntä esiintymästä. Dion on tehnyt kovasti työtä paranemisensa eteen, mutta ei siitä huolimatta pysty nousemaan lavoille loppukiertueellaan, jonka oli määrä päättyä Lontooseen huhtikuussa 2024.
– Olen pahoillani, että joudun tuottamaan yleisölleni pettymyksen jälleen kerran. Esiintyminen ei kuitenkaan ole mahdollista, jos terveys ei ole kunnossa. Samaan aikaan on epäreilua siirtää konsertteja kerta toisensa jälkeen ja vaikka tämä murtaakin sydämeni, ovat peruutukset tässä tilanteessa paras vaihtoehto. Haluan kuitenkin kaikkien tietävän, että en luovuta, vaan tulen takaisin. Odotan innolla, kunnes pääsen taas näkemään teitä kaikkia, Celine Dion toteaa.
Celine Dion on kertonut sairastavansa harvinaista stiff person -oireyhtymää (SPS), eli jäykkyysoireyhtymää. Sen moninaisiin vaikeisiin oireisiin lukeutuvat muun muassa tahdonalaisten liikkeiden hitaus sekä asteeltaan vaihteleva lihasjäykkyys ja lihasten kouristukset.
Lue myös:
Näyttävä tähtikaarti osallistuu Whitney Houstonin kunniaksi järjestettävään konserttiin
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen