Cheek tivaa hallitukselta huomiota musiikkialan ahdingolle: ”Keskusteluun tarvitaan pääministeri Sanna Marin”
Koronakriisin vaikutus musiikki- ja tapahtuma-alaan on ollut mittava, ja alan epäselvät tulevaisuudennäkymät ovat nousseet jälleen puheenaiheeksi. Maanantaina 14. joulukuuta alkanut #oikeusmusiikkiin-kampanja sai tuhannet alalla työskentelevät ihmiset kertomaan tilanteestaan sosiaalisessa mediassa, kuten Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä.
Aiheeseen otti kantaa myös jo uransa paketoinut räppäri Cheek, oikealta nimeltään Jare Henrik Tiihonen. Cheek kirjoitti aiheesta neliosaisen Twitter-päivityksen, jossa tämä korosti musiikkialan tukalaa tilannetta ja peräänkuulutti rakentavaa keskustelua alan tulevaisuuteen liittyen.
– Tänään musiikki-ala on astunut joukolla esiin. Mahtava huomata, että ryhmähenki rakentuu hädän hetkellä alan toimijoiden keskuudessa, mutta se kertoo omaa kieltään alan ahdingosta ja varsinkin siitä, että työttömäksi jääneet kokevat, että päättäjät eivät huomio heitä, Cheek aloittaa kirjoituksensa.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
– Musiikkialan toimintaedellytykset ovat olleet pian vuoden pysähdyksissä. Etulinjan artistien tärkeiden puheenvuorojen myötä Ministeri Annika Saarikko tiedostaa musiikkialan merkityksen. Nyt keskusteluun tarvitaan myös pääministeri Sanna Marin, hän jatkaa.
Cheek toteaa, että musiikkiala läpäisee koko yhteiskunnan ja peräänkuuluttaa poikkihallinnollista yhteistyötä alan elvyttämiseksi.
– Musiikki on työ yli 30 000 suomalaiselle, joista valtaosalla ei ole tietoa tulevasta. Olisiko nyt aika aloittaa rakentava keskustelu vai siirretäänkö musiikkialan raastava tilanne ja tulevaisuus edelleen asialistan häntäpäähän, Cheek kysyy lopuksi.
Instagramissa #oikeusmusiikkiin-kampanjaan osallistuivat useat eturivin artistit, kuten Antti Tuisku, Paula Vesala, Erin ja Jenni Vartiainen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
Mikäli julkaisu ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Voit katsoa julkaisun myös täältä.
Lue myös:
Cheekin kuoppaaminen ei vaikuttanut Jare Tiihosen tuloihin – tienasi edelleen järkyttävän summan!
Paula Vesala ottaa raivokkaasti kantaa koronarajoituksiin – joutui perumaan kaikki syksyn keikat
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn