Eevi Teittisen lapsen laskettu aika joulukuussa – joutui yllättäen sairaalaan: ”Näyttää vahvasti siltä…”
Fitness-tähti ja somevaikuttaja Eevi Teittinen ja hänen puolisonsa Teemu Packalén odottavat lasta, jonka laskettu aika on joulukuussa. Eevi julkaisi hetki sitten Instagramin Stories-osiossa päivityksen, jossa kertoi joutuneensa sunnuntaina sairaalaan, kun hän epäili lapsivetensä tippuneen.
– Sunnuntaina aamupäivällä tultiin varuiksi TYKSiin, mutta jäätiinkin osastolle eilen siis vähän yllättäen (olin lähdössä uimakouluun ja huonekaluostoksille), Eevi Teittinen kirjoittaa.
Eevin mukaan näyttää vahvasti siltä, että lapsi syntyy vielä tällä viikolla.
– Ensimmäinen lapsivesitesti näytti negatiivista, mutta uusittiin, ja lapsivettähän se. Viikot 33+4 nyt, ja lapsi laskeutunut tosi alas jo. Vahvasti näyttää siltä, että tällä viikolla milloin vain synnytetään.
– Tämä päätti olevansa skorpionityttö, joten luotan hänen vahvaan ulostuloonsa. Olen itsekin syntynyt hei jo viikolla 29, ja täällä ollaan oikein hyvissä käsissä. TYKSin tyypit on upeita. Toi joulukuun yhdeksäs (laskettu aika) ei kyllä missään vaiheessa tuntunutkaan omalta jutulta. Ymmärrän siis, että tämä kuukausi tuntuu kivemmalta.
Lue myös:
Raskaana oleva Eevi Teittinen rehellisenä haastavista tuntemuksistaan – ”Aikamoista päärallia”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt