
Ellinoora paljasti yksityiskohtia suhteestaan muusikkorakkaaseensa: ”On hienoa, että hän ymmärtää”
Muusikko Ellinoora, 27, on seurustellut jo muutamia vuosia musiikkituottaja Samuli Sirviön kanssa. Seurustelun lisäksi heitä yhdistää vahvasti myös musiikki ja pari työstää yhdessä Ellinooran kappaleita.
Mutta hämärtyykö työn ja vapaa-ajan ero, kun kaksi saman alan ihmistä ovat työn lisäksi pari myös kotona? Ellinoora paljasti Instagramin Stories-osiossa, että tärkeintä on, että rinnalla kumppani, joka ymmärtää.
– On hienoa, että oma kumppani työskentelee samalla alalla ja ymmärtää. Saa ylipäätään luoda niin hienon ihmisen kanssa ja on löytänyt co-write kumppanin, joka jakaa saman musiikillisen estetiikan ja valaa uskoa tekemiseen joka päivä, Ellinoora kertoo.
– Lisäksi saa jakaa myös ammatilliset onnistumiset, ilot ja surut toisen kanssa.
Musiikki on parin elämässä läsnä koko ajan ja aina on jotain säätöä käynnissä.
– Mutta sitäpä se elämä joka tapauksessa on!
Ellinoora on kertonut aiemmin, että häntä jopa varoiteltiin heittäytymästä suhteeseen samalla alalla työskentelevän kanssa.
– Jos sovimme, että nyt ei puhuta musiikista, niin vartti menee ja se keskustelunaihe on taas siinä. Kun se on molempien intohimo, niin se ei haittaa, Ellinoora kertoi vuonna 2019 Iltalehdelle.
– Onhan siinä haasteensa, eikä tämä aina helppoa ole. Olen iloinen, että olen tavannut ihmisen, joka on aidosti hyvä ihminen, eikä mulkvisti.
Ellinoora julkaisi pari päivää sitten uuden kappaleen Meille käy hyvin, joka ponnahti välittömästi listakakkoseksi Spotifyssa. Syksyllä julkaistaan myös Ellinooran seuraava albumi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Laulaja Ellinoora menestyksen varjopuolista: ”Inhoan itseäni ajoittain ja koen olevani mitätön”
Suomen viisuedustajan Blind Channelin sosiaalinen media räjähti finaalilähetyksen aikana!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa