Perjantaina 20. marraskuuta uuden Dinosauruksii-kappaleen julkaissut laulaja-lauluntekijä Ellinoora, 26, on avautunut Instagramin tarinaosiossaan menestyksestä ja sen tuomista haasteista.

Uuden kappaleen julkaisun myötä Ellinoora tarjosi yli 57 000 Instagram-seuraajalleen mahdollisuuden esittää tälle kysymyksiä. Eräs kysyjä onkin tiedustellut laulajalta, mitä tämä olisi, jos ei olisi artisti tai julkisuuden henkilö. Samainen henkilö kysyy myös, onko Ellinoora rakentanut itsensä menestyksen ympärille.

– Olipas erikoisesti aseteltu kysymys, Ellinoora aloittaa pitkän vastauksensa.

Hän korjaa heti alkuun, ettei koe olevansa julkisuuden henkilö, vaan ennemminkin musiikintekijä. Laulaja jatkaa vastaustaan pohtimalla, mitä menestys oikeastaan tarkoittaa, ja miten hän sen kokee.

– Musta se voi olla sitä, että voi elättää itseään tekemällä sitä mitä rakastaa, kokee onnistumisia työssään, uskaltaa haastaa itseään, Ellinoora summaa.

– Trust me, mä inhoan itseäni ajoittain niin paljon ja koen olevani hyvin mitätön, etten todella ajattele aina olevani kovin menestynyt, hän jatkaa.

Kuvakaappaus Ellinooran Instagram-tarinasta.

Ellinoora toteaa myös musiikkialan olevan epäreilu ala, sillä sen sisällä tapahtuu jatkuvaa vertailua, joka voi johtaa itsetunnon romuttumiseen.

– Mikäli olet tutustunut tarinaani, tiedät, että mikään ei ole tullut kättelyssä pöytään, heti tai ilmaiseksi, hän toteaa ja kertoo tehneensä paljon töitä päästäkseen siihen pisteeseen, jossa tällä hetkellä on.

Vastauksensa lopussa Ellinoora toteaakin olevansa ennen kaikkea ihminen, ja vasta sen jälkeen artisti ja biisintekijä.

Lue myös:

Kiti Kokkosen pieleen mennyt videohaastattelu leviää somessa: ”Vatsalihakset ei kestä lisää katselukertoja!”

Wau! Anne Kukkohovi viettelee seksikkäässä mustassa pitsibodyssa: ”Jessus mikä mimmi!”

Seiska: Matti Vanhasen ex-kohurakas Susan Ruusunen erosi – edusti minimittaisessa nahkahameessa