Elmeri Rantalainen kertoo avoimesti, millaista on näytellä Iina Kuustosen kanssa – paljastaa yksityiskohtia Punttikomedia-elokuvan kulisseista!
Punttikomedia-elokuvaa tähdittävä huipputason potkunyrkkeilijä Elmeri Rantalainen on jo pitkään haaveillut näyttelemisestä. Nyt Rantalainen on vihdoin päässyt toteuttamaan unelmansa, sillä hän tähdittää parhaillaan kuvattavaa Punttikomedia-elokuvaa.
Vuonna 2022 ensi-iltansa saavassa Punttikomediassa on mukana vaikuttava näyttelijäkaarti, johon lukeutuvat muun muassa Pamela Tola, Eero Ritala ja Katariina Kaitue. Elokuvan pääosissa nähdään puolestaan Iina Kuustonen ja Mikko Töyssy.
Rantalainen vetää Punttikomediassa Koljosten veljeskatraan nuorimman roolin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun mies pääsee esittelemään näyttelijänlahjojaan suurelle yleisölle.
Miltä Rantalaisesta on tuntunut näytellä huippuammattilaisten rinnalla?
– Ihan todella mukavaa ja todella mutkatonta. Iina ja Mikko ovat mahtavia persoonia niin kuvauksissa kuin kuvausten ulkopuolellakin, Rantalainen hehkuttaa Metropolille.
– Voin kysyä heiltä mitä vain, ja aina vastaus tulee hymy korvilla, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”