Entinen Salatut elämät -tähti Susanna Indrén pahoinpideltiin rajusti – sai aivoverenvuodon ja joutui tehohoitoon!
Salatut elämät -sarjasta tutuksi tulleen näyttelijän Susanna Indrénin ja hänen entisen aviomiehensä myrskyisää parisuhdetta on käsitelty jälleen oikeudessa. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut nyt ex-miehen vuoden mittaiseen laajennettuun lähestymiskieltoon.
Indrénin jättämästä lähestymiskieltohakemuksesta käy ilmi, että hän on joutunut pelkäämään henkensä puolesta. Näyttelijän mukaan mies on myös pahoinpidellyt hänet useaan kertaan.
Viime kesäkuussa Indrén joutui hakeutumaan turvakotiin ex-miehen pahoinpideltyä hänet kahdesti. Pahoinpitelyjen seurauksena hän oli saanut aivoverenvuodon ja joutunut tehohoitoon.
Susanna ja noin 30 vuotta nuorempi mies tapasivat toisensa vuonna 2014, ja he menivät naimisiin vain muutama kuukausi suhteen alkamisen jälkeen. Ennen lopullista eroa pariskunta erosi useita kertoja, mutta palasi aina takaisin yhteen.
– Emme ole halunneet heittää yhdessä elettyä aikaa hukkaan. Emme ole myöskään halunneet vaihtaa yhteiselämää yksinäisyyteen tai uuden parisuhteen etsimiseen, Susanna kertoi keväällä 2020 Seiska-lehdelle.
Susannan saamasta lähestymiskiellosta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Lue myös:
Susanna Indrénin ex-miehelle rajut syytteet – kuristi ja uhkasi tappaa leipäveitsellä!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt