Helsingin käräjäoikeuden käsiteltävänä on parhaillaan rikosvyyhti, jossa näyttelijä Susanna Indrénin lisäksi syytettynä on tämän ex-puoliso Samuli Salminen. Miestä koskevat syytteet ovat osin rajuja ja vakavin syyte koskee pahoinpitelyä, jossa Samuli on kuristanut Susannan tajuttomaksi ja hakannut tämän päätä lattiaan.

Oikeudessa Susanna kertoi useita syitä ja tilanteita, joista perheriidat näyttelijän asunnolla ovat saaneet alkunsa. Susannan mukaan Samulilla on ollut tapana tulla öiseen aikaan hakemaan hänen asunnostaan jotain, jonka voi vaihtaa tai myydä.

Samuli oli myös varastanut Susannan pankkikortin, jonka näyttelijä oli vaatinut takaisin miehen palattua takaisin kotiin yölliseltä reissulta.

– Myönnän, että olen yrittänyt saada omaisuutta takaisin. En työntänyt Samulia, mutta tartuin kiveksistä, Susanna tunnusti oikeudessa.

Todellinen hengenvaara

Rajuin pahoinpitely asunnolla koski tapausta, jossa Samuli oli yrittänyt Susannan mukaan varastaa tämän tavaroita palattuaan yöllä asuntoon.

– Heräsin, kun hän tuli kotiini. Hänellä oli kannettava tietokoneeni kainalossaan ja hän aikoi vaihtaa sen huumeisiin. Tartuin läppäristä kiinni ja sain irti. Samuli raivostui ja kaatoi minut maahan, kuristi ja huusi, että kuole lehmä.

Samuli oli tilanteessa uhannut Susannaa myös pitämällä leipäveistä tämän kurkulla.

– Jostakin ilmestyi se leipäveitsi. En säilytä veistä olohuoneen matolla. Hän piti veistä kurkullani. Pääsin jotenkin irti, juoksin rappukäytävään ja soitin naapurin ovikelloa.

Välikohtauksen jälkeen poliisit veivät Samulin raudoissa Pasilan poliisilaitokselle, ja Susanna viettiin ambulanssilla sairaalaan.

– Minun mielestäni oli hiuskarvan varassa, etten kuollut.

Hakeutui päihdekuntoutukseen

Samulin mukaan Susanna oli haukkunut häntä ”rotaksi ja roskasäkiksi”. Hänen mukaansa Susanna on harjoittanut suhteen aikana henkistä väkivaltaa.

Samuli myöntää myös, että kumpikin kärsii alkoholiongelmasta.

– Eivät normaalit ihmiset juo neljää litraa punaviiniä illan aikana, jos ei ole alkoholismia. Olemme tätä miettineet, että juomisen täytyy loppua, jos haluamme jatkaa yhdessä.

Samuli on yrittänyt hakea apua ongelmiinsa päihdekuntoutuksesta.

– Toki välillä olen retkahdellut. Hoitojaksoja on vielä luvassa. Aina tulee ongelmia, kun alkoholi on kuvioissa.

 

Lue myös:

Seiska: Ex-salkkaritähti syytettynä pahoinpitelyistä – tarttui ex-miestään kiveksistä!

Tosi-tv-tähti Suvi Pitkänen kokee nettikiusaamista päivittäin: ”Äitiyden arvosteleminen tuntuu kohtuuttomalta”