Erika Helin nappasi elokuvaroolin Hollywood-tähtien tähdittämästä elokuvasta: ”Kiljuin onnesta, kun sain tietää saaneeni roolin”
Kansainvälisten näyttelijöiden tähdittämän The Creeps -elokuvan kuvaukset ovat käynnistyneet Jyväskylässä. Elokuvan pääroolissa nähdään yhdysvaltalainen näyttelijä Chris Cavalier, joka on innoissaan kuvausten alkamisesta.
– Tämä on minulla upea ja uskomaton kokemus, sillä olen ensimmäistä kertaa vierailulla Yhdysvaltojen ulkopuolella. Ensimmäinen aamuni Suomessa oli satumainen. Heräsin Vuokatista, missä näin auringon nousevan lumikinosten takaa. Se oli jotain, mitä olen nähnyt aiemmin vain elokuvissa. Se oli todella kaunista. Nyt kuvaukset ovat alkaneet osaltani ja on ollut hienoa päästä työskentelemään suomalaisten näyttelijöiden kanssa, joita en tunne entuudestaan, Chris kertoo tiedotteessa.
Kansainvälistä verta tuotantoon tuo Chrisin lisäksi Higlander-tähti Christopher Lambert, jonka osuudet kuvataan huhtikuun aikana Vuokatissa. Kansainvälisten näyttelijöiden lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Iiro Panula, Veronica Jarvis, Arman Alizad, Ismo Leikola ja Erika Helin.
– Elokuvan käsikirjoitus on mielestäni todella hauska ja edustaa genreä, jota katson salaa kotona. On upeaa päästä tekemään jälleen töitä ohjaaja Marko Mäkilaakson kanssa. Olen aiemmin näytellyt hänen ohjauksessaan Sorjonen -tv-sarjassa. Marko edustaa nuoren sukupolven ohjaajakaartia, joka huolehtii työryhmän ja näyttelijöiden hyvinvoinnista. Samoin on hienoa päästä tekemään töitä kansainvälisten näyttelijöiden kanssa. Uskon, että se on jokaisen näyttelijän unelma, Ruotsissa asuva Iiro Panula kertoo.
– Tämä on minulle ensimmäinen elokuvarooli, joten minua on luonnollisesti jännittänyt ennen kuvausten alkamista. Se on ollut aivan turhaa, sillä on ollut turvallista päästä työskentelemään Markon ohjauksessa. Kun sain tietää saaneeni roolin elokuvasta, huusin ja kiljuin Maltan kaduilla. Ympärillä olevan ihmiset katsoivat, mikä minulle tuli. Hienoa päästä tekemään töitä kovanluokan ammattilaisten kanssa, Maltalla asuva Erika Helin kertoo.
Lue myös:
Erika Helin on kokenut olonsa yksinäiseksi Maltalla: ”Olen monesti soittanut itkien Suomeen”
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!