Erika Vikman törmäsi ökymersullaan hirveen: ”Pysäytin auton ja tärisevin käsin…” – kuva
Iskelmälaulaja Erika Vikman jakoi kuvan muistuttaakseen ihmisiä olemaan varovaisia liikenteessä.
Tiuhan keikkailun jälkeen Erika on omien sanojensa mukaisesti keskittynyt viime aikoina ”bisneksen tekoon”. Toisin sanoen hän on luultavasti ollut raapustelemassa uusia kappaleita.
Elämä huipulla sisältää kuitenkin myös vastoinkäymisiä, sillä vaalea kaunotar kertoi törmänneensä hirveen.
– Viime yönä ajoin moottoritietä Tampereelta Helsinkiin. Tie oli pimeä ja ilmassa vallitsi sankka sumu. Ajoin siksi normaalia varovaisemmin, Erika kertoo.
Erika kertoo ettei hän ehtinyt reagoida kovan nopeuden ja sumun vuoksi.
– Yhtäkkiä motarin loppusuoralla näen konepeltini edessä ison eläimen – hirvi tai kookas peura. Ja PAM! Eläin lentää kaaressa katveeseen.
– En ehtinyt reagoida mitenkään (sumu + n. 100km/h), Erika kertoo seuraajilleen.
Erika oli selvästi järkyttynyt tapahtuneesta ja samaan aikaan hän tunsi pahaa oloa eläimen puolesta.
– Pysäytin auton ja tärisevin käsin googlasin heti, että mitä tässä nyt pitää oikein tehdä. Ei henkilövahinkoja, mutta iso eläin kituu jossain, ja pahimmassa tapauksessa lähtee ontumaan takaisin sumuiselle ajoväylälle.
Erika soitti hätänumeroon ja sai teostaan hyvää palautetta.
– Soitin hätänumeroon ja siellä sanoivat, että kuuluukin soittaa. Eläin etsitään, jotta pääsee kärsimyksistään ja eliminoidaan uudet vaaratilanteet.
– Mersu otti yllättävän vähän osumaa pamaukseen ja eläimen kokoon nähden ja minä ja kartanlukija Peppi säästyttiin vaurioitta, Erika päättää kirjoituksensa sydän -emojin kera.
Alla kuva törmäyksen yhteydessä vaurioituneesta Mersusta.
Tein tän päivityksen, koska haluan MUISTUTTAA: hirviä ja peuroja on paljon liikkeellä, aja varovasti! 🦌🚨⚠️
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”