Erika Vikmanilta tunteellinen paljastus Dannysta
Muusikko Erika Vikman viettää jälleen lauantai-iltaansa Tampereen Nokia-areenalla.
Viikko sitten Erika selvitti tiensä Euroviisuihin, ja viikon takaista viisutemppua on kuulemma yhä vaikea tajuta.
– Sitä on ollut tosi vaikeaa sisäistää. Tässä on ollut niin kauheaa pyöritystä median tiimoilta sekä myös erilaisia kannanottajia julkisuudessa, että voisin kuvailla tätä kaikkea aikamoiseksi pyörremyrskyksi, Erika parahti viihdelehti Seiskalle.
– Onneksi minulla on hyviä auttajia levy-yhtiöllä. Ja tietysti myös Chisu ja Jori. Täytyy silti sanoa, että tuntuu kuin olisi samaan aikaan taivaassa ja helvetissä!
Erika väisteli mestarillisesti mdian kysymykset tämän puolisosta. Suosikkiartisti käänsi keskustelun koiraansa kysyttäessä, minkälainen viisuedustaja mahtaa olla kotioloissa.
– No, käyn koirani kanssa usein keskustelua siitä, että äiti on ilman meikkiä kotona. Ja että vastaavasti töissä äiti ihan nätskänä tyyppinä.
– Kerron koiralleni myös, että töissä äidillä on vähän melua siinä ympärillä. Kun eihän koira oikein ymmärrä siitä musiikista mitään, Erika myhäili.
Suu pysyi siis supussa puolisosta. Sen sijaan ex-miesystävä Ilkka ”Danny” Lipsasesta, 82, Erika avautui mielellään. Seiska tiedusteli euroviisudiivalta, mitä Iso D mahtaa tuumia tämän Ich komme -jättihitistä.
– Olen tosi kiitollinen. Danny tajusi heti, missä esityksessäni on kyse, Erika sanoi.
– Danny on aina kannustanut mua. Ja mä tulen aina kannustamaan häntä. Kannustan häntä hautaan asti.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu