Ernest Lawson avautuu ensikohtaamisestaan vaimonsa kanssa – ”Kivikkoisesta alusta huolimatta päädyimme yhteen”
Näyttelijä Ernest Lawson on yksi tuoreen Tanssii tähtien kanssa -kauden kilpailijoista. Lawsonin tanssiopettajana nähdään Anniina Koivuniemi, joka on ensimmäistä kertaa mukana ohjelmassa.
Lawson paljastaa, että hänen kotiväkensä seuraa hänen TTK-taivaltaan innokkain tunnelmin. Lawsonin Nelli-vaimolla on tanssitaustaa, joten hän on tv-ohjelmasta erityisen kiinnostunut.
– Vaimoni on erittäin innoissaan osallistumisestani Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Hän oli myös se, joka sai minut vastaamaan myöntävästi osallistumiskutsuun, Lawson kertoo Metropolille Tanssii tähtien kanssa -ohjelman pressitilaisuudessa.
Vaikka Lawsonin puoliso innoissaan onkin, on hänellä kuitenkin myös eräs huoli.
– Vaimoni on aina vähän huolissaan siitä, että millä tavalla minä taas nolaan itseni telkkarissa. Minulla on tapana aina mennä eri ohjelmiin tekemään kaikenlaista typerää, näyttelijä toteaa nauraen.
– Sitten minun puolisoni joutuu aina häpeämään minua, mies lisää pilke silmäkulmassa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lawson sanoo, että Nelli oli jo heti parin ensikohtaamisesta lähtien hyvin rehellinen. Kaksikko tapasi toisensa vuonna 2011, kun molemmat opiskelivat opettajiksi.
– Ensitapaamisemme on itse asiassa minulle tärkein tanssiin liittyvä muistoni, Lawson pohjustaa.
– Kohtasimme tanssilattialla opiskelijabileissä. Minä heiluin olut kädessä vasemmalta oikealla ja luulin tanssivani hyvin. Asian toinen laita kuitenkin paljastui, kun tuleva vaimoni koputti minua olkapäälle ja sanoi, että voisin tanssia hieman rennommin. Että kuulemma pitäisi rohkeasti vain liikuttaa lantiota.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lawson sanoo arvostavansa vaimonsa rehellisyyttä suuresti. Hän on kiitollinen siitä, että päätyi jakamaan elämänsä juuri Nellin kanssa.
– Kivikkoisesta alusta huolimatta päädyimme onneksi yhteen, Lawson kiteyttää hymyillen.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma sunnuntaisin MTV3-kanavalla.
Lue myös:
Tämä kaunotar nähdään uutena TTK-valmentajana – saa oppilaakseen Ernest Lawsonin!
Ernest Lawsonin huvittava virpomisasu saa hymyn huulille: ”Appappap, opettaja virpoo!”
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn