
Eronnut Stefan Therman kuittasi jättivelkansa – esitti toiveen tulevasta: ”Haluan Sofian takaisin”
Seiska uutisoi liikemies Stefan Thermanin ajautuneen pahoihin talousvaikeuksiin. Ulosottovirasto karhusi liikemieheltä 150 000 euron edestä maksamatta jääneitä jäännösveroja.
Metropolin saaman tiedon mukaan Stefan on maksanut jättivelkansa lokakuun lopussa. Stefan vahvistaa asian.
– Maksan tänä vuonna puoli miljoonaa henkilökohtaisia veroja, joten välillä pitää tehdä erinäisiä maksusuunnitelmia. Niin kuin tässäkin tapauksessa tein. Olen nyt maksanut ulosottoon menneet jäännösveroni, Stefan kertoo Metropolille.
Stefania harmittaa, että hänen elämäänsä ja liikeasioita käsitellään lehtien sivuilla.
– Korona-aikana ympäri maailmaa on tiukkaa niin yhtiöillä kuin yksityishenkilöillä. On mielestäni naurettavaa lytätä ihmistä, joka maksaa veroja miljoonien edestä ja tekee positiivista tulosta. Niillä veroilla tuetaan taas niitä, joilla on oikeasti vaikeata, Stefan tarkentaa.
Stefanin suhde fitness-kaunotar ja somevaikuttaja Sofia Belórfin kanssa päättyi eroon lokakuun lopussa. Hän on vaitonainen suhteen päättymisestä.
– Sofia on minulle todella tärkeä! Olisi kiva saada Sofia takaisin, veroista viis, Stefan toteaa.
Katso Sofian uusi videoblogi täältä.
Lue myös:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan