Eronnut Suvi Pitkänen löysi uuden kodin: ”Muutos on usein alussa vaikea”
Tosi-tv-tähti ja dj Suvi Pitkänen erosi helmikuun alussa pitkäaikaisesta kumppanistaan Markosta. Nyt hän paljastaa Instagramissa löytäneensä uuden kodin itselleen ja lapsilleen.
– Ollut kyllä aika vauhdikkaat ja tapahtumarikkaat viime viikot eikä suinkaan pääty tähän.
Tällä viikolla allekirjoitin itselleni ”uuden alun” ja muutto onkin sitten jo ensi maanantaina, Suvi kirjoittaa ja jatkaa:
– Meille tyttöjen kanssa löytyi täydellinen koti kantakaupungista Helsingin kattojen yläpuolelta.
Sieltä ihmetellään elämää ensi viikosta alkaen. Jännää ja ihanaa. Muutos on usein alussa vaikea ja pelottava, keskellä sekava (just nyt tätä) mutta lopussa usein aina kaunis.
Suvi ei ole tällä kertaa lähtenyt puimaan eron syitä mediassa.
– Tällaiset muutokset on isoja ja vaikeita mutta joskus pakollisia. Onni ei ole yksinkertainen asia, Suvi kirjoittaa ja jatkaa:
– Joskus tein sen virheen että elin yhden suhteen julkisuudessa, kaikki oli mediassa vauvan syntymästä häihin. Jokainen riita ruodittiin somessa ja mediassa. Se oli äärimmäisen raskasta. Sen jälkeen päätin pitää yksityiselämäni enemmän yksityisenä ja tästä syystä esim. tätä asiaa en ole somessa puinut.
Lue myös:
IS: Suvi Pitkänen rehellisenä missivuoden silikonikohusta – ”Olen aina ollut aika villi persoona”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun