ES: Andrei Koivumäki avautuu rankasta lapsuudestaan – näki läheltä puukkotappeluita ja ystävät tekivät itsemurhia – ”Aloin tajuamaan, ettei tämä olekaan ihan normaalia”
Televisiosta tuttu kiinteistönvälittäjä Andrei Koivumäki avautuu Etelä-Saimaa -lehdelle rankasta lapsuudestaan Sammonlahdella. Hän näki läheltä, kuinka suomalaiset ja venäläiset kaverit tappelivat keskenään jopa puukkojen kanssa ja käyttivät päihteitä. Andrei kuitenkin jättäytyi tappeluiden ja päihteiden käytön ulkopuolelle.
Andrei kertoo haastattelussa, että muutamat hänen kaverit päätyivät tekemään itsemurhia. Hän ajatteli tuohon aikaan, että puukkotappelut ja itsemurhan ovat täysin normaalia elämää.
– Kun sain kaveriporukkaa vähän erilaisista lähtökohdista ja kerroin näitä tarinoita lapsuudestani, he eivät olleet uskoa kuulemaansa. Siinä vaiheessa aloin tajuamaan, ettei tämä olekaan ihan normaalia. Ei minulle ole tullut missään vaiheessa mitään shokkia näistä asioista, Andrei kertoo lehdelle.
Andrei on julkaissut osan haastattelustaan kuvakaappauksina Instagram-tilillään. Hän on kirjoittanut kuvien yhteyteen: ”Kun ponnistaa pohjalta, ei voi suunta olla kuin ylös”.
– Nyt jos tulee vastoinkäymisiä, tuntuu että monet paremmista olosuhteista tulevat ystävät ja tutut menevät heti masennustilaan tai johonkin muuhun, ja itseäni taas ei kauheasti hetkauta, Andren kirjoittaa.
Lähde: Etelä-Saimaa
Lue myös:
Seiska: Yllätysero! Kiinteistömoguli Andrei Koivumäen kihlaus kesti alle puoli vuotta!
Andrei Koivumäki järjesti todellisen yllätyksen rakkaalleen luksuslomalla: ”Hän sanoi kyllä”
LUE MYÖS:
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”