Kuva: Instagram @eerikainenesko
Esko Eerikäinen muistelee 35 vuoden takaista suurta suruaan: ”Tiesin heti, että jotain on tapahtunut”
Radiojuontaja Esko Eerikäinen, 47, on julkaissut Instagram-tilillään koskettavan päivityksen, jossa hän muistelee 35 vuoden takaisia tapahtumia.
– Tänään 35 v sitten heräsin pakkasaamuna ja muistan kun sukulaiset jonka luona asuin pyysivät minua hetkeksi työhuoneeseen, Esko aloittaa.
– Tiesin heti että jotain on tapahtunut. Isäni oli kuollut.. Muistan tarkkaan sen päivän, itkin lohduttomasti, hän jatkaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa päivityksen myös klikkaamalla tästä. Esko kertoo lähteneensä myöhemmin tuona päivänä hiihtämään serkkujensa kanssa ja itkeneensä koko hiihtolenkin ajan. Hän paljastaa myös, ettei päässyt osallistumaan isänsä hautajaisiin. – Haudalla olen käynyt 3 kertaa. Isäni haudattiin Kolumbiaan jonne hän halusikin.. Tänään sytytän kynttilän, Esko kirjoittaa. – Muistoja on paljon, välillä on kovakin ikävä, hän päättää koskettavan päivityksensä. Esko on saanut paljon myötätuntoisia kommentteja seuraajiltaan. Moni seuraaja, kuten muun muassa laulaja Paula Vesala, on jättänyt kommenttiosioon sydänemojeita osoittaakseen tukensa. – Kyllä ikävä on niin loputon, kun läheinen lähtee, eräs seuraajista kirjoittaa. – Voimia suruun, toinen tsemppaa. – Ikävän kanssa oppii elämään, mutta ei se koskaan lähde pois, kolmas toteaa. Lue myös: Esko Eerikäinen juhlii syntymäpäiviään – iloitsee löytämästään tasapainosta: ”Elämä on ihana just nyt” Esko Eerikäinen aloitti massiivisen tatuointiprojektin – katso kuvat! Esko Eerikäinen julkaisi 10 vuoden takaiset yhteiset alastonkuvat Martina Aitolehden kanssa
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta