Esko Kovero pyrki aikoinaan salaa Teatterikorkeakouluun – ”Pikkasen herätti ihmetystä kavereissa”
Näyttelijä Esko Kovero tunnetaan parhaiten Ismo Laitelan roolista rakastetussa Salatut elämät -tv-sarjassa. Kovero on näytellyt myös lukuisissa muissa tv- elokuva- ja teatteriproduktioissa.
Kovero kertoo pyrkineensä aikoinaan salaa Teatterikorkeakouluun. Mies on kotoisin pieneltä paikkakunnalta Pohjois-Karjalasta, jossa ei ollut tavallista lähteä Helsinkiin opiskelemaan näyttämötaidetta.
– Jouduin nuorena salaamaan sen, että pyrin Teatterikorkeakouluun. Tuntui, että kaikki muut tähtäsivät ”oikeisiin töihin” ja melko tavallisiin ammatteihin. Olin poikkeus kaveripiirissäni, kun halusin teatterialalle, Kovero toteaa Metropolille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kun Koveron urahaaveet paljastuivat hänen ystävilleen, aiheutti asia ensin hämmennystä.
– Pikkasen herätti ihmetystä kavereissa, kun selvisi, että pääsin opiskelemaan teatteria, Kovero sanoo.
– Mutta kyllä hekin nyt ovat siihen jo tottuneet, hän lisää nauraen.
Kovero kokee olevansa etuoikeutettu, kun saa toteuttaa itseään oman haaveammattinsa kautta.
– Onni on, että olen saanut tehdä mitä olen halunnut. Olen todellakin toiveammatissani, näyttelijä iloitsee.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle