Esko Kovero avautuu yksityiskohdista Salatut elämät -sarjan kulissien takaa – ”Hitto se olisi hirveää”
Salatut elämät -sarjan Ismo Laitelana suurelle yleisölle tunnetuksi tullut näyttelijä Esko Kovero on innoissaan tulevan syksyn kuvauksista.
Pitkän kesäloman jälkeen on hyvä palata tuttuun työympäristöön. Kovero on näytellyt Salkkareissa sarjan alusta, vuodesta 1999 lähtien.
– Mietin juuri kun aamulla ajoin tänne päin, että kyllä töihin on aina niin mukava palata. En voisi kuvitella parempaa työpaikkaa, Kovero toteaa Metropolille Salkkareiden syyspressissä.
Koverolle suurin voimavara kuvauksissa ovat hänen kollegansa ja taustajoukot.
– Kliseisesti sanottuna olemme yhtä suurta perhettä. En minä ilman mahtavia työkavereitani olisi tässä sarjassa näin kauaa pyörinyt, mies alleviivaa.
– Hitto se olisi kauheaa, jos olisi inhottava työpaikka, mihin palata loman jälkeen. Mutta Salkkareissa sitä ei ole ollut koskaan, hän sanoo nauraen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kaikista läheisin Kovero kokee olevansa Pete Latun kanssa, joka näyttelee sarjassa Koveron roolihahmon Ismon poikaa. Kaksikon välille on oikeassakin elämässä muodostunut eräänlainen isä-poika-suhde.
– Me aina nauramme tätä meidän isä-poika-suhdettamme. Mutta kyllähän se väkisin muodostuu, kun olemme molemmat niin pitkään pyörineet näissä kuvioissa.
– Me tulemme Peten kanssa niin hyvin toimeen. Hän on nuori ja lahjakas tyyppi. Arvostan häntä paljon.
– Vietämme välillä aikaa myös vapaa-ajalla. Vuosi sitten kesällä Pete tuli jopa moikkaamaan ”isäänsä” mökille ja vietti siellä yhden yön, Kovero iloitsee.
Lue myös:
Maija-Liisa Peuhu joutui keskelle outoa fanikohtaamista – ”Kaikki eivät tykkää tästä tyypistä”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!
- Sara Sieppi repäisi – vau, mikä muodonmuutos!
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”